Aloitteellisuus on naisille synti

Olen alkanut pohtia eroja jyrkemmän ja hiukan vähemmän jyrkän uskonnollisen väen välillä. Ateisteja tai uskontoon välinpitämättömästi suhtautuvia en ole niinkään pohtinut, mutta lienevät pohtimissani asioissa usein lähempänä näitä vähemmän jyrkkiä. Ja muun tiedon puutteessa voin pohtia vain kristinuskoa.

Mielestäni Eeva tekee paratiisikertomuksessa suurimman virheen ollessaan proaktiivinen puutarhatuotteiden kanssa. Tuosta hetkestä tai ainakin syystä sekä naiset että proaktiivisuus on suljettu ulos tiukimmasta kristillisyydestä. Selitän hiukan lisää ja minun ajatuksiini saa huoletta loukkaantua, kun loukkaannun itsekin monen mietteistä.

Otan esimerkin: Homovanhemmuutta vastustetaan sillä, että kaikilla pitää olla isä ja äiti. No, kun kaikilla ei kumminkaan ole ja joillain ei kumpaakaan, niin peruste on se, että homovanhemmuudessa tuo muuten luonnon huolehtima tehdään tarkoituksellisesti. Olispa omena vaan pudonnut Eevan suuhun! Reaktiivisuus sallitaan, mutta oma-aloitteisuus on syntiä.

Naispappeudesta tuskin kannattaa edes kirjoittaa. Ja kun naisille pitäisi suoda tasa-arvo, niin kai sitä sitten on vastustettava maahanmuuttajia (ja naisia voi haukkua vaan miesten kesken). Kertooko paratiisitarina myös miehen itsetunnosta. Ulkomaalaisen raiskatessa huoli on tekijän kansallisuudessa ja naisen kärsimyksistä ei tunnuta niinkään piitattavan. Mutta kotimaan miesten itsetunto kärsii - luulen ainakin näin.

Abortti taitaa olla vielä selvempi esimerkki, jossa nainen ja proaktiivisuus yhdistyvät kovan linjan kristillisyyden mielestä aivan liian vahvasti. Ja kenenkäs aloitteesta lapset usein saavat alkunsa silloin, kun niitä ei oikein sopisi tulla. Mies olkoon aloitteellinen, mutta nainen ei.

PS Pidin tänään työasioissa tiukan puhelinneuvottelun lakimiesten kanssa ja kukas siitä sitten saa kärsiä kuin lukijani.

Miksi ydinvoimaa?

Työni on ydinjätteiden loppusijoituksen tutkiminen ja kehittäminen, vaikka muutakin olen tehnyt. Vuosia sitten jossain tieteellisessä kokouksessa neuvottiin ottamaan kantaa vain siihen mitä osaa eli minun tapauksessani jätteisiin, ja jättämään muu kuten ydinvoimalat rauhaan. Viisas ohje varmaan, mutta ison turvevoimalaitoksenkin läpikotaisin tutkineena ja sen putkissa kontanneena uskaltauduin sanomaan pari sanaa Fennovoiman rakentamisen edistymispäivänä ja melkein Hiroshiman atomipommin vuosipäivänä.

Pari vuotta sitten sain mahdollisuuden vierailla Shanghaissa kiinalaisten ydinvoimatapaamisessa. Meitä ulkomaalaisia oli paikalla kolme: amerikkalainen, australialainen ja suomalainen. Kiinalaisia oli nelisenkymmentä, simultaanitulkkaus ja esitykset kiinaksi lukuun ottamatta meitä vieraita. Huolella isännät kertoivat kaikista Kiinan energiahankkeista: tuulienergiaa lähiaikoina lisää melkein 100 GW (= vajaat 100 Hanhikivi 1 voimalaa), kolmisenkymmentä ydinvoimalaa ja lisäksi aurinkoa. Aussi ei kertonut mitään meitä tässä tarinassa kiinnostavaa. Amerikkalainen oli loistava esiintyjä, jolla oli pienen maan kansalaiselle hiukan kateeksi käyvä kahdeksan vuoden palvelus ydinsukellusveneessä. Hänen perusväitteensä oli se, että uusiutuva tuuli- ja aurinkoenergia vaativat tuekseen perusvoiman tuotantoa, johon ydinvoima sopii mainiosti. Hän ei sanallakaan maininnut biomassan poltosta, enkä ole siitä kuullut muuallakaan pohjoismaiden ulkopuolella.

Tuuli ja aurinko, miten elää niiden kanssa Suomessa? Aurinkoenergiaa kaikissa maailman maissa on suunnilleen saman verran saatavilla vuosikeskiarvona; mitä nyt pilvisyyden vaihtelu, ilmankosteus ja valon suunta vähän vaihtelevat. Jollei joku lukijani ole asiaa vielä huomannut, niin talvella aurinko ei Suomessa paista, tai jos paistaa niin kovin matalalta ja lyhyen aikaa. Sähkön ja lämmön tarve kumminkin olisi suurimmillaan. Monessa lämpimässä maassa sähköä käytetään puolestaan paljon jäähdyttämiseen, jolloin aurinkosähköä saadaan juuri oikeaan aikaan vuodesta ja päivästä. Tuuli ei ole yhtä armoton, mutta pitkiä tuulettomia jaksoja näyttää ilmaantuvan, ja jos Fingridin tietoihin voi luottaa, niin tuulimyllyt eivät silloin mitään tuota, vaikka usein kuulee väitteen, että korkealla tuulee aina. Tuotanto ja kulutus eivät siten kohtaa, mutta osittain talven vajetta voi korvata biomassan poltolla.

Biomassan poltolla on kumminkin huonoja puolia: hiilidioksidia taivaalle, eikä se ehdi palautua kiertoon ennen kuin meille tulee kuuma; samaa massaa voisi käyttää prosessien raakamateriaalina vaikka liikennepolttoaineisiin, jos ei muuta keksi (eikä sitä polttoainetta ole niin kovin helppo korvata millään muulla vielä pitkään aikaan).

Akkuja voi ajatella varastointiin ja kaikkea muutakin on tekeillä. Uusiutuvan teknologian kehittämiseen käytetään massiivinen tutkimuspanos maailmalla, joten suomalaisten tekemisillä tai tekemättä jättämisellä ei ole juuri mitään vaikutusta uusiutuvan teknologian kehittämiseen. Lopulta hinta usein ratkaisee mikä teknologia jää eloon ja mikä ei. Hintaan vaikuttaa myös raaka-aineiden saatavuus, joka uhkaa montaa uutta teknologiaa. Lisäksi osa hienoista uusista teknologioista saattaa aiheuttaa uusia ja ehkä välittömiä ympäristöuhkia.

Ydinvoimaa pelätään onnettomuuksien ja jätteiden takia. Onnettomuuksia on tapahtunut ja varmaan tapahtuu jatkossakin, mutta lukemieni arvioiden mukaan haitat ovat lopulta jääneet kohtuullisen pieniksi verrattuna vaikka hiilenpolton aiheuttamiin.

Sitten ovat vielä ne jätteet. Nykytiedon valossa ne kyetään loppusijoittamaan syvälle maan alle riittävän turvallisesti. Suomessa STUK on suhtautunut myönteisesti Posivan käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitustilan rakentamislupahakemukseen, joka tullee hallituksen käsittelyyn melko pian tämän kirjoittamisesta. Suomi on tässä asiassa ihan maailman kärjessä ja tavallaan paalupaikalla. Rakentamisen aikana Posivan tavoitteena on tehdä niin paljon lisää testejä ja analyysejä, että joskus 20-luvun alkuvuosina loppusijoitus voitaisiin aloittaa. Teknologinen ratkaisu jätteille on siis jo näköpiirissä (aloitin itse aihepiirissä vuonna 1987 eli 28 vuotta sitten, jolloin vuosi 2020 oli kaukana tulevaisuudessa).

On olemassa ja kehitteillä teknologioita, joilla jäte voidaan joko kierrättää uudelleen polttoaineeksi tai sitten muuttaa harmittomampaan muotoon (tai tehdä molemmat yhdessä), mutta usein tässäkin on kyse kustannuksista.

Näillä näkymin oma kantani on se, että ydinvoimalla on vielä tulevaisuus ja oma paikkansa ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa, jota ei ehkä hävitä ydinvoimasta luopumalla, mutta jonka voittaminen ilman ydinvoimaa on vaikeampaa ja kalliimpaa. Hintana sitten ne jätteet jälkipolville.