Lohjan yhteislyseo 100 vuotta

Lohjan yhteislyseon 100-vuotisjuhlat olivat tänään (8.11.2014). Omia muistoja koulusta minulla on siis 45 vuodelta, vaikka ajanjaksolle 1976-1999 niitä oikeastaan vain Lojan Ursan kokouksista koulurakennuksessa.

2006: olen nuorimman tyttäreni kanssa kokoustamassa Lohjan lukion rehtorin kanssa; tytär on oppilaskunnan puheenjohtaja ja minä vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja. Harkitsen liittymistä koulun senioriyhdistykseen, mutta pohdin, että vasta, kun 50 vuotta on täynnä. Tänään tulen liittymään yhdistykseen koulun 100-vuotisjuhlien kunniaksi.

1976: en mene kirjoittamaan saksan kieltä, koska arvioni on se, että osaamiseni on niin huonoa, etten kumminkaan pärjäisi.

1969: olen äitini kanssa lukemassa Lohjan lyseoon hyväksyttäviä koulun etuoveen kiinnitetyistä papereista. Taidan olla 30:s siinä jonkinmoisessa parhausjärjestyksessä, eikä se äitini mielestä ole oikein. Hetki jäi kumminkin mieleen.

1976: ostan HP-25 laskimen siinä vaiheessa, kun pitäisi aloittaa lukeminen ylioppilaskirjoitukseen, tuo 49 muistipaikan laskin on paljon, paljon kiinnostavampaa kuin saksan kielioppi (kts. edellä)

2007: pidän vanhemman puheen koulun kevätjuhlassa, vaikka juhlien järjestelyjä on tehty yötä myöten ja vasta aamuyöllä klo puheeni on saanut muotonsa; myös tytär mainitaan 10 ainetta kirjoittaneena, muttei nimellä. Aamulla väsyneitä juhlijoita löytyy ympäri taloa, vaikka ovat toki käyneet välillä keskustan iloissa.

1976: sählään ensimmäisen tehtävän matematiikan kokeesta siten, että siitä tulee kaksi pistettä, mutta kiristän vaikeammissa tehtävissä ja laudatur tulee, ja samalla paikka Helsingin yliopiston matemaattis-luonnontieteellisen tiedekuntaan.

1999: vanhempi tytär aloittaa opintonsa Lohjan lukiossa.

1976: sählään myös yhden helpon tehtävän reaalikokeen fysiikassa ja vastaan yhteen historiatehtävään (tähtitieteen historia), mutta tässäpä mennään reilusti laudatur-vaatimusten yli

1972: kulutan kesäni suorittamalla neljännen luokan oppikoulua; syksyllä saan itse käydä kyselemässä viidensiä luokkia, joihin huolittaisiin (kävin siis todella ovella ja kysyin, että kelpaanko, mutta taisi olla vasta kolmas, kun tärppäsi). Siirryn luokkaan, joka on lukenut ruotsia neljä vuotta ja minä kaksi vuotta, englantia molemmilla on takana kolme vuotta, mutta kirjat ovat erilaisia; ongelmiani kielissä ei suostuta ymmärtämään, joten en kuluta kallista aikaa myöskään niiden opiskeluun – siitä nyt tietenkin seuraa vaikeuksia.

1976: keksin hienon selityksen kymmenestä neitsyestä ainekirjoituksesta, mutten kirjoita sitä muistiin, ja niinpä hienosti aloitettu aine jää ilman loppuhuipennusta, mutta jälleen laudatur (toisesta aineesta myös)

2002: vanhempi tytär pääsee ylioppilaaksi ja näitäkin juhlia järkätään isolla innolla ja yötä myöten. Poikani aloittaa lukio-opinnot, jotka ovat edelleen kesken.

1976: kirjoitan englannin uusmuotoisesti kuullun ymmärtämisellä ja aineella, kun hyvällä tuurilla aineisto käsittelee Mount Everestin ensimmäistä valtausta ja siitäpä olen lukenut kirjan, joten cum laude tulee.

2004: nuorempi tytär aloittaa lukio-opinnot ja kuljetan häntä ja hänen kavereitaan usein kouluun ennen töihin menoa.

1976: kierrän ruotsin kieliopin ongelmat, enkä syyllisty yhdeksän pisteen virheisiin, vaan otan mieluummin yhdestä kolmeen kahden pisteen virhettä; näin vältyin ajan kuluttamiselta ja sain siitäkin cum lauden.

1974: nuoruuteni eniten vaikuttanut ystäväni, Anne, sairastuu leukemiaan ja hänelle luvataan kuusi viikko elinaikaa; kuulen tästä meidän koulumme pihalla, mutta Anne käy Suomalaista yhteiskoulua ja kirjoittaa sieltä kumminkin hyvin kielipainotteisen ylioppilastutkinnon, joten yli kuusi viikkoa kuluu.

1976: ylioppilasjuhlani ovat menossa ja saamme sinne tiedon, että Anne on joutunut jälleen sairaalaan; käyn tapaamassa häntä Meilahdessa yhteisen ystävämme, Päivin kanssa, kun osallistun lääketieteelliseen pääsykokeisiin. Aloitan syksyllä teoreettisen fysiikan opinnot, jotka sujuvat todella hyvin (olen muita vuoden nuorempi, mutta kumminkin paras tai toiseksi paras) aina siihen asti, kun tieto Annen kuolemasta tulee maalikuussa; siitä eteenpäin suoriudun kokeista ihan vaan luojan suomilla lahjoillani – ensimmäinen oppi siitä, että ei pidä ajatella lineaarisesti (= kaikki jatkuu huomenna kuten tänään). Koulumme kanssa tulen olemaan tekemisissä seuraavan kerran vasta vuonna 1999.

2014: juhlimme koulumme 100 vuotta; ohjelma on pitkä ja tylsä, joten käyn läpi luokkahuoneita ja lähinnä koen uudelleen tunnemaailmaa silloin nuorena; koulu on muuttunut fyysisesti vain vähän verrattuna omaan itseen. Vuonna 1969 koulu oli vasta 55 vuotta vanha ja koulurakennus noin 15 vuoden ikäinen; koulu on siis nyt 100-vuotias ja Aarne Ervin suunnittelema koulurakennuskin jo 60-vuotias, vaikka näyttää nuorekkaan valoisalta.

Srk-vaalit: usko ja tiede

Kun usko ja tiede kohtaavat, niin tiede voittaa koska se perustuu tosiasioihin. Vai miten on? Lainaan alle pätkän emeritus fysiikan professori Kaarle V.J. Kurki-Suonion Facebook tekstiä pari päivää sitten:

”Tiede tarjoaa monille ilmiöille "luonnollisen selityksen". … Kun olemassa oleviksi hyväksytään vain selittyvät ilmiöt, jäävät "yliluonnolliset" automaattisesti ulkopuolelle. Kun kuitenkin on suunnaton määrä ilmiöitä, joille ei tunneta tyydyttäviä "luonnollisia selityksiä", iskulauseesta tulee tieteisuskon tunnustus: "Uskon, että tiede voi selittää kaiken." Se, mitä tiede ei selitä, on harhaa ja "huuhaata". … Pahinta on, että itse olemassaololle ei löydy "luonnollista selitystä", joten ... olemassaoloa ei ole olemassa. Siis mitään ei ole olemassa.”

Kurki-Suonio oli fysiikan opettajani cum laude kursseilla lukuvuonna 1976-77 Helsingin yliopistossa aloittaessani teoreettisen fysiikan opintoni, joten olen tietenkin voinut omia liikaa hänen ajatteluaan, mutta tuo edellä oleva vaikuttaa pätevältä päättelyltä ja koko teksti on vielä vakuuttavampi.

Luonnontiede vastaa moniin asioihin tavattoman tarkasti, mutta yhtä helppo on löytää asioita ja ihan läheltä, joihin se ei kykene kunnolla vastaamaan: maanjäristyksien ennustaminen tai ilmastonmuutos kelvatkoon esimerkeiksi. Kunnon ”tieteisuskova” tietenkin selittää kaiken parhain päin ja uskoo, että lopulta tiede tulee nämäkin selittämään. Ja mikä ettei tietoisuuttakin ja olemassaolon voi selittää vaikkapa epätieteelliseksi: sitä, mitä ei voida tieteellisin menetelmin todistaa vääräksi, voi sitten pitää epätieteellisenä ja tarpeettomana.

Maalaan tauluja; en tosin kovin hyviä, mutta yritän parhaani. Taideopettajani haluaa nähdä taidemaalauksen epätieteellisenä prosessina, jossa luodaan jotain aiemmin olematonta ja tuodaan mielen uumenista asioita, joiden olemassaoloa ei ole edes aavistanut. Toki kaikki voitaneen selittää aivosähköisinä ilmiöinä, mutta miksi siitä taulusta tuli juuri tuollainen, miksi aivosähkö toimi niin kuin toimi.

Taiteesta voi sitten siirtyä uskontoon, jolla on oma kielensä ja tapansa kuvata todellisuutta. Kieli ja tapa eivät vastaa (luonnon)tieteellistä, mutta tekeekö se uskonnosta jotain hylättävää. Mitään ei olemisen oikeutta ei olisi luonnontieteen ulkopuolella, ja olisi sitten itse kunkin asia, että salliiko kuitenkin humanistiset tieteet, mutta hylkää jo taiteen joutavana huuhaana, vai kelpaako taide, mutta uskonto saa mennä roskakoriin.

Srk-vaalit: Raamattu ja sen tulkinta

En ole teologi, enkä kielitieteilijä, vaan pahainen fyysikko, joka pohtii maailmaa oman tietämyksensä perusteella. Tieteen käyttämä kieli, matematiikka, tarjoaa tarkimmillaan hämmentävän hyvän kuvauksen maailman tapahtumista, ja onnistuu jopa ennustamaan meille aiemmin tuntematonta. Mekaniikka, joka kuvaa kappaleiden liikettä ja niihin vaikuttavia voimia, on ollut nykyisessä asussaan kohta 400 vuotta, eikä mitään muutostarvetta ole näkyvillä. Sähköoppi ei ole ihan niin vanha, mutta voimme hyvin monessa tilanteessa olla täysin varmoja sen toimivuudesta; joskus sattuu epäonnistumisia, mutta vika ei ole sähköopissa, vaan sitä soveltavissa tutkijoissa, jopa meissä fyysikoissa. Osaa ihan arkisistakaan asioista emme osaa tarkasti ratkaista, vaikka uskomme hallussamme olevan oikeat yhtälöt – ilman tai veden selvästi pyörteinen virtaus kuuluu tähän luokkaan. Vielä paljon vaikeampaa on ennustaa maapallon ilmaston kehittymistä, kun lisäämme ilmaan yhä enemmän hiilidioksidia; päälinjat ovat selvillä, mutta matkassa voi olla monta yllätystä. Elämän kunnollinen ymmärtäminen ja tietoisuus ovat vielä vaativampia haasteita. Luonnontieteen lisäksi käytämme paljon humanistisia tieteitä ja taiteita, käytännössä joka päivä. Mitä kauemmaksi mennään fysikaalista tieteistä, niin sitä vaikeampaa on käyttää matematiikkaa, eikä sitä yleensä kukaan yritä soveltaa vaikkapa taidemaalaukseen, jos ei nyt sitten taulun hinnan arvioimisessa.

Oma kielensä on myös uskonnollisilla pohdinnoilla ja kristinuskossa tuon ajattelun taustalla on Raamattu. Uskonto vaikuttaa enemmän humanistiselta ja taiteelliselta aihepiiriltä, joten matematiikalla ei yleensä ole sijaa hartauskirjallisuudessa tai edes teologien väitöskirjoissa. Joku kuitenkin saattaa pitää kiinni Raamatun kirjaimellisesta tulkinnasta, jolloin tuota meidän arkipäiväistä ja tavattoman epätarkkaa kieltämme, kuten suomea tai englantia, käytetään tavalla, joka vastaisi ehkä lauselogiikkaa, jonka avulla matematiikka on kirjoitettu. Jopa lauselogiikassa on ongelmansa, joihin voi perehtyä ihan suomenkielellä (Hintikka). En itse kykene ymmärtämään kuinka yhtäkkiä epätarkalla kielellämme kirjoitetusta Raamatusta luetaan väittämiä, joita voisi ajatella saavuttavan matematiikan avulla. Mutta jo tämän kirjoituksen alussa on lyhyesti käyty läpi matematiikan soveltuvuus vaikkapa tietoisuutemme kuvaajana. Eikä se muuta asiaa, että voimme kuvata mitä aivoissamme tapahtuu, kun ajattelemme.

Ajattelen Raamatun olevan kaikessa epätarkkuudessaan ja -loogisuudessaan kumminkin riittävän hyvä pohja meidän kristilliselle ajattelullemme. Tarkka kuvaus voisi olla täysin meidän ymmärryksemme ulottumattomissamme ja Raamattua on käytetty kohta pari tuhatta vuotta – hyvällä menestyksellä riippumatta kulloisestakin matematiikan osaamisen tasosta.

Kumma nimi: samaa sukupuolta oleva, rekisteröidyssä parisuhteessa elävä lähetti

 Toissapäivänä (31.10.2014) oli paikallisessa lehdessä (Länsi-Uusimaa) seurakuntavaalien mainos, jossa alla osa lainattuna:

·         EI Kirkon siunausta samaa sukupuolta olevien parisuhteelle

·         EI srk:n lähetysrahoja samaa sukupuolta oleville, rekisteröidyssä parisuhteessa eläville läheteille

Ensimmäinen teesi kytkeytyy toiseen, mutta se kuuluu varsinaisesti kirkolliskokousvaaleihin, jotka ovat vasta tulossa. Toinen teesi puolestaan kuuluu seurakuntavaalien aihepiiriin ja on varsin lähellä lohjalaisia, koska ainoa ehdot täyttävä, parisuhteessa elävä ja lähetystyötä tekevä pari on minun tietääkseni Ari Muttonen ja hänen parinsa.

Tapasin Arin ensimmäisen kerran joskus 70-luvulla Lohjalla, jossa asun. Olen pitänyt hänen kanssaan rippikoululeiriä (meitä oli kolme nuorta miestä, joiden haltuun papisto uskalsi jättää rippileirin yöksikin – tästä on todistajia, mutta rikos lienee vanhentunut). Olen ollut hänen kanssaan seurakunnan talkooleirillä, jossa muistan hänen kehuneen tyttöystäväni kaunista pitkää tukkaa. Hän harrasti tanssia 70-luvulla, jolloin se oli todella vain tyttöjen harrastus, mutta siinäpä ero muihin taisi ollakin. Olen ollut häntä vastassa lentokentällä, kun hän tuli vuoden mittaisesta vaihdosta USA:sta. Hän vaikutti minusta vaan mukavalta nuorelta mieheltä, mutta kieltämättä käyttäytyi poikkeuksellisen hyvin.

Kuulin vasta tänä kesänä, että jo opiskellessaan teologiaa Helsingin yliopistossa hän toi julki homoutensa, ja siitä alettiin keskustella teologien keskuudessa. Vuosia aiemmin kuulin häneltä itseltään, että papiksi ei ole asiaa Suomen kirkossa, jos ei salaa homouttaan, mutta konsultiksi kyllä kelpaa. Täytyy myöntää, että häpesin kirkkoa siinä tilanteessa.

Nyt he tekevät hienoa lähetystyötä Kambodzhassa, ja luulisi meidän olevan enemmän kiinnostunut hänen työstään ja sen tukemisesta, kuin tuen viemiseltä häneltä ja työltään, ihan vaan yhden asian vuoksi.