Ylpeys ja ennakkoluulo: vakionopeudensäädin

Ostaessani uutta auto vuonna 2003 väitin myyjälle, että minähän en mitään vakionopeudensäädintä tarvitse, en ole tarvinnut enkä tule tarvitsemaan, kun moista tarjottiin ja vieläpä runsasta maksua vastaan. Niinpä ajelin sitten kuusi vuotta farkku Corollalla ilman huolen häivää ja säädintä.

Vuonna 2009 olin satunnaisprosessien ja työnantajalle kiukuttelun seuraukseni elämäni varoissa ja lähdin tyttäreni seuraksi Australiaan, jossa ajelin 1300 km Priuksella, joka on mukava auto väärinpäin ajettavassa maassa ja siinä oli sekin – vakionopeudensäädin. Odotus omaan autoon ei enää kuitenkaan ollut pitkä sillä jo alkuvuodesta olin sopinut kaupat Corollan vaihtumisesta Avensikseen, jossa tuollainen härveli on muun härvelin ja vempukkeen lisäksi. Ave tulikin sitten pari viikkoa Australian jälkeen.

No, siitä tuli sitten tietysti tapa, että laittaa vaan säätimen päälle ja kruisailee kaikkialle ja työmatkallakin. Hiukan haittaa kuusi vaihdetta, joiden ansiosta ihan kaikkiin mäkiin ei mennä kutosella, vaan vitosella, ei kun ei enää riitä, nelonen, ei jaksa kiihtyä – kolmoselle, niin voimaa riittää.

Huono puoli noissa säätimissä ei liity minun ajamiseeni (ajan paremmin kuin muut, niin kuin koko suomalainen kansa ;) ), mutta muihin, kun moottoritiellä kruisailee autoja kutakuinkin samalla muttei ihan samalla nopeudella, jolloin ohittamiseen kuluu aikaa, ja on pakko olla koko ajan ohituskaistalla, ettei vaan jää mottiiin jonkun hitaan auton taa, ja siinä hidastaessa, kun jarruttaa, niin säädinkin pitää palauttaa takaisin. Joten koko kansa ajaa vasenta kaistaa ja moottoritielle on turhaan tehty toinen kaista, kun riittäisi joku levike silloin tällöin.

Mutta kauniina kesäiltana, kun matka on kauas pois, nopeusrajoitukset vaihtelevat 80-100-100-80-100 jne., poliisi vaanii puskissa ja kameroissa tutkilla, niin säädin asentoon 100 km/h, jolloin Ave oikeasti kulkee 90 km/h, niin voi melko rauhassa nauttia kesästä, kuluttaa vähän polttoainetta (bensaa reilut viisi satasella) ja kumminkin pääse kohtuudella eteenpäin.

Punaviini: tiede ja tunteet

Joskus kauan sitten, kun ekan kerran havaittiin, että kolesteroliarvoni olivat hieman kohollaan, niin työpaikkalääkäri suositteli juomaan yksi tai kaksi lasillista punaviiniä päivittäin. Moni on epäillyt moisen väitteen paikkansa pitävyyttä; olen kumminkin työllä ja tuskalla ohjelmaa toteuttanut. Ei suinkaan, vaan juon mielelläni lasin tai kaksi ja joskus jopa kolme. Siis ihan vaan siitä syystä, että pidän siitä.

Pitääkö kaikkea perustella järjellisesti? Järkeä ei kumminkaan käytetä silloin, kun sitä pitäisi käyttää (kts. Kahnemanin kirja Nopea ja hidas ajattelu). Järkeä ollaan käyttävinään silloin, kun ei kehdata tunnustaa, että kyse on vain meidän itse kunkin haluamisista tai pitämisistä. En listaa tähän esimerkkejä, vaan kukin laatikoon itse listan asioista, joista pitää, mutta perustelee pitämisensä järjellä. Yleensä logiikka pettää ja pahasti, mutta kun minä kumminkin sen asian haluan, niin eihän se paljon haittaa.

Epätasa-arvon synty ja kehittyminen 1

Tilastokeskuksen (tilastokeskus, palkat) tietojen mukaan palkat näyttävät yleensä nousevan 40 ikävuoteen asti kaikilla; korkeamman koulutuksen myötä palkkatason nousu jatkuu vanhemmalla iälle. Työelämässä vallitsee siis aivan selvä ikälisäjärjestelmä, jonka ansiosta eläkkeelle lähtijöiden palkkataso on varsin hyvä – he ovat tällä hetkellä 50-luvun alussa syntyneitä

Huonojen aikojen pitkittyessä palkankorotukset alkavat olla monessa yrityksessä jäissä, jolloin työelämässä jonkin aikaa olleet noin kolmekymmentä vuotiaat eivät pääse mukaan tähän ikälisäsysteemiin. He ovat siis 80-luvun puolivälin paikkeilla syntyneitä, jotka kokivat lapsuudessaan ja nuoruudessaan myös edellisen laman vaikutukset. Työelämään ovat tulleet ja osittain vasta ovat tulossa 90-luvulla syntyneet ja arvelen, että heidät yritetään palkata vielä aiempaa huonommilla ehdoilla.

Epätasa-arvo on siis syvenemässä ikäluokkien välillä ja lisäksi huonoimmassa tapauksessa nyt alle 40-vuotiaat saattavat joutua kantamaan vielä ison joukon hyvin ansaitsevia eläkeläisiä, vaikka oma elintaso laskee koko ajan.

Kuulun itse kohtuullisen hyvin ansaitseviin (valtion töissä olevista kumminkin), joten en ajaa omaa asiaani, vaan olen pikemminkin alkanut syvästi huolestua tilanteesta ja sen kehittymisestä aina vaan huonompaan suuntaan.

Suvivirren kuuleminen pakosta tai sen kuulematta jääminen toisenlaisesta pakosta vaikuttaa melko pieneltä tasa-arvo-ongelmalta. Mielestäni tuo asia voidaan ratkaista pienellä suvaitsevaisuudella puolin ja toisin.

Rikkaan tutkijan verottamisesta.

Tunnen paljon tutkijoita; monet heistä ovat jo iäkkäitä, sanotaan vaikkapa 60-vuotiaita; tyypillinen tuon ikäisen ja hyvin menestyneen tutkijan palkka lienee noin 6 000 euroa kuukaudessa, joillakin hiukan enemmän, useimmilla ei paljon enemmän ja monilla hieman vähemmän. Siispä tuollaista rikasta, joka ansaitsee vuodessa lomarahoineen yli 75 000 euroa, pitäisi tietenkin rankaista raskailla veroilla, jotta muiden ei tarvitsisi säästää (tai tällaisia väitteitä olen nähnyt nettikeskusteluissa). Veronluonteiset maksut vievät palkasta jo nyt yli 40 %, mutta varmaan 50 % olisi sopivampi

Pohditaan yhdessä hetki miten tuollaiseen kohtuuttomaan ansiotasoon on päädytty. Pidän esimerkkinä miestä, kun tunnen miesten asiat paremmin. Vuonna 1954 syntyneenä hän on kirjoittanut ylioppilaaksi vuonna 1973 ja armeijan käytyään aloittanut opiskelun esim. Teknillisessä korkeakoulussa vuonna 1974 ja valmistunut diplomi-insinööriksi vuonna 1979, jonka jälkeen päässyt heti kohta valtion tutkimuslaitokseen tutkijaksi nykyrahalla 3 000 euron kuukausipalkalla. Näin ollen 25-vuotiaaksi asti hän ei ole ansainnut kuin vähän kesätöistä.

Ilmainen opiskelu on väitteesi. Hän opiskeli ilmaiseksi, vai opiskeliko, koska hän luopui viiden vuoden ansiotuloista opiskellakseen ja vastineeksi tutkinnon sekä pientä opintotukea. Noina hyvinä aikoina voidaan olettaa palkan nousseen joka vuosi 100 euroa kolmenkymmenen vuoden ajan, jolloin 55-vuotiaana palkka on 6000 euroa, johon oletamme sen ”jäätyvän”.

Jotta palkka nousisi, tutkijamme on kuitenkin ollut ahkera ja tehnyt pitkiä päiviä ilman minkäänlaista ylityökorvausta; töitä on pitänyt tehdä iltojen lisäksi myös viikonloppuisin, koska työnantaja on ilmoittanut haluavansa väitöskirjan ja mieluummin niin pian kuin mahdollista. Lapsia tosin on pitänyt siinä sivussa kasvattaa, mutta lasten mentyä nukkumaan on pitänyt jatkaa töitä, joko työnantajan tai sitä väitöskirjaa.

Hyvin menestynyt tutkija saa väittelyn jälkeen lisää vastuuta, jolloin sama rumba runsaine ylitöineen jatkuu ja usein eläkkeelle menoon asti. Yhtään ylityötuntia ei kuitenkaan koskaan korvata, eikä niitä ehdi pitämään vapainakaan.

Laskin omallani kohdallani tuntipalkakseni vuonna 2000 noin 15 nykyeuroa, jos olisin saanut kaikki normaalit ylityökorvaukset 55 tunnin säännöllisestä viikkotyöstä, ja moni tekee paljon enemmänkin. Siis 15 euroa per tunti tohtorin tutkinnolla ja esimiesasemassa!

Typeryydestä pitää rankaista ja niinpä on tietenkin oikein, että tutkijan urallaan 4 300 euron keskikuukausipalkkaan päätynyttä tutkijaa pitäisikin kurittaa oikein kunnolla verottamalla, kun hän viimeiset 10 vuottaa tienaa tuota 6 000 euron palkkaansa esim. 50 prosentin verolla.

Luopukaa suomalaiset kateellisuudesta ja tehkää sen sijaan töitä!

Ilmastosynnit ja parannuksen teko

Ilmastosyntejäni ovat liian iso asunto ja liian pitkä työmatka, jotka kytkeytyvät toisiinsa; yksi synti johtaa toiseen. Lisäksi syön ehkä liikaa lihaa, mutta urheilu vaatii osansa.

Olen töissä Otaniemessä, Espoossa, koska oman alan työpaikkoja ei asuinpaikallani Lohjalla vaan ole. Miksi sitten asun Lohjalla? Tarina on pitkä ja alkaa vuodesta 1925, jolloin isovanhempani muuttivat Lohjalle, jossa olen itsekin käytännössä koko ikäni asunut. Mahdollista olisi ollut muuttaa opiskelun alkaessa Helsinkiin, mutta kun siellä pystyi käymään linja-autollakin. Päivät olivat usein pitkiä eli aamukuudelta ylös, jotta ehti bussiin, jolla pääsi klo kahdeksan luennoille, ja nuoruuden innossa opinnot jatkuivat usein klo kahteen (yöllä). Tai sitten menin vasta klo 10.10 bussilla Helsinkiin ja tulin iltapäivällä kotiin.

Perhettä perustaessa oli muutama hyvä syy jäädä Lohjalle, ja ne liittyivät tavalla tai toisella rahaan. Vuonna 1987 aloitin täysin säännöllisen työssäkäynnin Otaniemessä ja aika paljon linja-autolla, mutta kun ilmastopirulle antaa pikkusormen, niin se vie koko käden: vuonna 1996 muutimme isoon omakotitaloon ja vuodesta 1998 lähtien olen kulkenut autolla töihin: kaiken kaikkiaan autolla ajoa on kertynyt 1,2 miljoonaa kilometriä.

Siinä synnit ja nyt parannuksen teosta: Parasta olisi tietenkin muuttaa työn viereen, mutta siihen omat esteensä, joista osa edelleen taloudellisia, joten pienempää parannuksentekoa.

Öljylämmityskattila vaihdettiin uuteen ja paljon paremman hyötysuhteen kattilaan vuonna 2003 ja poltin jo kolme vuotta aiemmin. Käytännössä kaikki valaisimet ovat energiansäästömallia ja osa ledejä. Jättti-iso jääkaappi-pakastin vaihtui kymmenen vuotta sitten uuteen vähän kuluttavaan, kuten myös uuni ja muutama vuosi sitten hankin induktiotason.

Autoni on iso, mutta kohtuullisen vähän kuluttava, mutta ei vieläkään hybridi (raha jälleen kerran), mutta sellainen on suunnitteilla. Uusiessani auton vuonna 2009 asetin tavoitteeksi vähentää ajokilometrejä 10 % ja siinä olen onnistunut (lisäksi uusi isompi auto kuluttaa 5 % vähemmän kuin vanha pienempi).

En tee etelänmatkoja, mutta lennän toki silloin tällöin vapaa-ajallakin ja pahimmillaan aina Australiaan asti.

Uskon kasvihuoneilmiön olevan totta ja lupaan jatkaa parannuksen tiellä, jolla onkin vielä paljon tehtävää.

Rautatie ja harju

Lohjan jakavat kahteen osaan rautatie ja Lohjanharju (tiedän, ei se mikään harju ole vaan reunamuodostelma). Harju kulkee hiukan luoteemmassa kuin rata, mutta ne ovat käytännössä samansuuntaisia. Olen suurimman osan elämästäni viettänyt Harjun ja radan kaakkoispuolella, joka on alavaa maata, jota halkovat pienet purot tai ojat, kuten niitä kutsutaan (Paskoonoja, Munkkaanoja). Myös asutusta on tällä puolen vähemmän, joten aina on ollut tarvetta ylittää Harju ja rata. Luoteispuolella onkin sitten pienimuotoinen järvialue, kuten Salpausselän pohjoispuolella on varsin paljon isompi järvialue.

Harjun ylittäminen on yleensä melko vaaratonta, mutta rautatien ei ole. Alun perin rautatiellä ei ollut edes vartioituja tasoristeyksiä ja onnettomuuksia tapahtui tiuhaan, joten kouluun (kansakoulu oli Harjun päällä ja nimeltään ytimekkäästi Harjun koulu) mennessä tai tullessa näki usein romuksi menneitä autoja. Lapsuuden kotini välittömästä naapurista kuoli perheenisä tällaisessa onnettomuudessa 60-luvulla.

Tasoristeyksistä useimmat ovat nyt vartioituja ja osa alittaa radan, mutta muutama vartioimaton risteys on vielä jäljellä. Hiihtäjille ja ulkoilijoille aiotaan rakentaa radan ylittävä silta, mutta siitä tietenkin valitetaan, koska rahat pitäisi käyttää johonkin tähdellisempään. Mikä sitten lienee junan alle jääneen hinta!

Kysy - vyysikko vastaa: kesäaika

Meiltä on kysytty: Kesäaikaan siirtyminen on huono asia, eikös olekin?

Me vastaamme: Siirtymisestä emme tiedä mitään, mutta illalla töiden jälkeen on paljon helpompi lähteä lenkille auringon valossa. Talvella vastaavaa hyötyä ei ole tunnin siirrolla saatavissa, joten siirtymä tulee tehdä kesäaikaan.

Työmatkalla

Osa ajaa moottoritiellä vain vasenta kaistaa. Kuka kertoisi heille, että oikeallakin saa ajaa?

Kahden kaistan liikenneympyröissä moni ajaa vain ulointa kaistaa. Kuka kertoisi heille, että kumpaakin on sallittu ajaa ja lisäksi kaistojen päällä ympyrään mennessä on ryhmittymismerkit ja siinä samassa tietoa minne sillä kaistalla suositellaan ajamaan?

Kehä I:llä moni puolestaan ajaa oikealla kaistalla, vaikka tiellä on selvää ruuhkaa; ajan mielelläni oikealla, kun käännyn aika varhain tieltä pois, enkä haluaisi kiilata vasemmalta tiukkaan jonoon oikealla.

Entä kuka kertoisi Kehä II:lta Turunväylälle liittyville, että seuraavaan risteykseen on noin 2,5 km, joten mitään kiirettä ei ole kiilata Turun suunnasta kahta kaistaa pitkin tulevia.

Miksi junat eivät kulje Lohjalta Helsinkiin?

Välineurheilua - uinti

Triatlonin lajeista uinti vaatii vähiten varusteita, jos juoksua on tarkoitus harjoitella ympäri vuoden. Uimahallissa riittää uima-asu, -lakki ja -lasit. Avovesiuintia helpottaa kovasti märkäpuku. Uimalakin merkitys kasvaa, jos ui useita kertoja viikossa ja pitkään: lakki suojaa hiuksia hallin vedeltä ja lisäksi lämmittää.

Uimalasien laadulla on iso merkitys uimiselle, koska lasien pitäisi ensinnäkin istua hyvin siten, että vesi ei pääse tunkeutumaan lasien sisälle, mutta toisaalta laseja on mukava pitää. Etenkin avovedessä kahden muun tekijän merkitys alkaa kasvaa. Ensiksi lasien tulisi olla huurtumattomia, mitä ne usein aluksi ovatkin, joten olen varannut yhdet lasit pelkästään kisakäyttöön. Toiseksi avovedessä pitää nähdä, jolloin likinäköisen on pidettävä piilolinssejä tai sitten, kuten minä itse teen, käytettävä laseja vahvuuksilla. Laseilla ei tarvitse korjata kaikkia vikoja, mutta tilasin viime kesänä lasit, jossa molemmille silmille on omat vahvuutensa, jotka optikko määritti. Uudet lasini toimivat tositilanteessa elokuussa 2013 eli Pennington Flash nimisessä lammessa niillä pystyi uimaan 3,8 km tekemättä mitään ja niin, että kaikki uintia ohjaavat poijut näkyivät, vaikka välillä sotkin meno- ja paluumatkan poijuja.

Märkäpuvulla on useita tehtäviä, sillä se lämmittää (kylmässä vedessä, oikein lämpimässä ei kisoissa saa edes käyttää, jottei lämpiä liikaa) ja nostaa uimaria ylemmäksi, josta on kaksi erilaista hyötyä, joista ensimmäinen on parempi uima-asento (jalat ylempänä) ja toinen turvallisuus, koska kelluminen on helpompaa. Kelluminen on tietenkin muutenkin mukavaa, mutta mahdollisessa onnettomuustilanteessa se antaa pelastajille lisää aikaa. Uima-asennon parantuminen helpottaa etenkin huonoa ja aloittelevaa uimaria.

Märkäpukuja on monenlaisia ja vain osa niistä sopii triatloniin. Myös triatlon-puvuissa on eroja siten, että halvemmat puvut ovat huonommin istuvia, eikä niissä ole uintia tukevia ominaisuuksia kuten paksumpaa materiaalia jaloissa, jolloin asento paranee, ja ohuempaa käsissä, jolloin puolestaan on helpompi uida. Puvut eivät ole ikuisia, vaan saattavat mennä rikki melko hellässäkin käsittelyssä, mutta pieniä vikoja voi korjata itse. Korjasin viime kesänä ennen Pennington Flashiin menoa kainalossa olleen pienen reiän, vaikka puhki menneen puvun korjaaminen on vaikeampaa kuin vain viillon, joka ei mene läpi.

Puvun pukeminen päälle on oma taiteen lajinsa ja esim. vetoketjua on vaikeampi vetää ylhäältä alas kuin alhaalta ylös: ensimmäisessä tapauksessa pitää ensin saada vetoketjun osat yhteen omassa niskassaan, jonne ainakin minulla on ongelmia nähdä. Ihon pitää olla kuiva pukua puettaessa ja se pitää laittaa huolella riittävän pitkälle (hihat ja lahkeet ylös), mutta siinä kiskoessa puku myös helposti vahingoittuu (oma pukuni maksoi 500 euroa). Eikä siitä puvusta aina niin helpolla pääse eroon, mikä on saattaa olla pieni lisästressin aihe kilpailutilanteessa.

Avovesiuinnin harjoittelussa on myös turvallisuusongelmia, joista veneet ja mahdolliset krampit tai muut terveysongelmat ovat kärjessä. Rakon ja suolen keventäminen on syytä tehdä ennen puvun pukemista, vaikka edellisen kevennys onnistuu vielä puku päälläkin, vaikkei se nyt ehkä ihan mukavaa olekaan.

Välineurheilua: pieni reppu

Urheillessa, ulkoillessa tai muuten vaan kodin ulkopuolella tavaroita voi kuljettaa monella tavalla: taskuissa, vyölaukuissa (juomapullo sopii moniin), pienessä repussa, repussa, rinkassa tai pyörään kiinnitettynä. Tarkastellaan pientä reppua, joka on moderni ja liikuntaan tarkoitettu: pehmustettu selästä siten että ilma pääsee virtaamaan, kunnolliset ja säädettävät kantomekanismit, paljon taskuja erilaisille tavaroille, juomapussi ja huomioväri sekä heijastimia.

Aloitetaan juomapussista, jonne mahtuu pari kolme litraa vettä ja josta voi juoda letkulla. Menetelmä on pyöräillessä mainio, kun voi juodessa pitää molemmat kädet tangossa, jolloin voi ohjata, jarruttaa ja vaihtaa – merkittävä turvallisuus ja mukavuusasia. Myös juostessa kesäkuumalla voi pitää paljon vettä mukana ja sitä voi jakaa vaikkapa seurana olevan koiran kanssa. Juostessa vesipussi hölskyy ikävästi, mutta siihenkin tottuu, ja jos ei totu, niin ottaa sitten juomapulloja repun sisään, jolloin juominen toki on paljon vaikeampaa, mutta saapahan pitää tauon ja vaikkapa kävellä hetken.

Repun muotoilu, koko ja kantomekanismi ovat tärkeitä mukavuudelle, eikä niistä kannata tinkiä, koska huonosti istuvan ja puutteellisesti kiinni olevan repun kanssa juoksu tai hiihto voi olla todella epämukavaa. Pieni koko vähentää mukana kulkevan tavaran määrää, mutta pienentää myös vastusta vastatuuleen pyöräillessä, eikä tarjoa tuulelle turhaa tarttumapintaa sivutuulessa. Kuumalla alkaa myös arvostaa edes sitä pientä ilman virtausta selän ja repun välissä.

Reppu on siitä mukava, että sinne voi laittaa kaikenlaisia korjaus- tai terveystarvikkeita, lompakon, kännykän, vaihtovaatteita, pyöräily- tai juoksukengät (jos vaihtaa lajia), kypärän (vaihdettaessa juoksusta pyöräilyyn tai tauolla kaupassa), kauppaostoksia (ekologista käydä ostoksilla pyörälenkin päätteeksi) ja lähes kaikkea mahdollista

Pieni reppu ei oikeastaan menoa haittaa, mutta se tarjoaa kuljetuskapasiteettia, jota monet talviurheiluvaatteet eivät tee puhumattakaan kesäurheiluvaatteista – kännykät alkaa olla liian isoja monen vaatteen taskuun. Kännykkä lenkillä on turvaväline, jota ilman en suosittele sisätiloista poistumista.

Suurin haittapuoli on hyvän repun melko korkea hinta, joka omalla kohdalla tarkoitti 150 euron lovea Visa-tiliin.

Elämäni huoltoasemat 1

Aina, kun ajan Tampereelle, kuten tänään tein, niin Linnatuulen ohi ajaessani tulee mieleen se perjantaipäivä, jolloin tulimme työkaverini kanssa tapaamisesta Tampereella: olimme kahvia juomassa, kun Espoosta työkaveri soitti ja kertoi, että kohta pidetään tiedotustilaisuus isosta organisaatiomuutoksesta. Onhan kaikenlaisia muutoksia aikojen saatossa tapahtunut, mutta mielenkiintoista, että tuo muistikuva jäi kiinni Linnatuuleen.

Mitään vastaavaa yksittäistä muistoa ei tule mieleen Suurlohjankadun Essosta, jonka ohi kuljin mm. kouluun seitsemän vuotta. Kittfallin Essosta (St1 nykyään, mutta mielessäni edelleen Esso) tuo mieleen kesäharjoittelun IVOn muuntoasemalla vastapäätä tien toisella puolella: kävin siellä tankkaamassa Lada Nivaa, ja yritin painaa lisää kaasua alennusvaihde päällä; turha toivo, sillä kaasu oli jo pohjassa. Evijärvellä 80-luvun alussa oli parempi auto, koska huolimatta tankkauksesta tunnissa tuli ajettua yli 100 km – rikos lienee vanhentunut.

Vuonna 1991 Saksassa kävin huoltoasemalla kysymässä neuvoa yhdestä osoitteesta kehnolla saksan kielen taidolla ja jotenkin kummasti ohjeistus painui päähän kertakuulemalla: links-rechts-geradeaus-links-links-rechts ... . Samalla reissulla pysähdyttiin moottoritiellä tankkaamaan ja autoja oli kuin markkinoilla ja niitä tankattiin pitkillä pitkillä letkuilla ja maksettiin käteisellä. Italiassa, edelleen samalla reissulla, näimme huoltoaseman, jonka pihassa oli pesukone harjoineen, muttei mitään seiniä ympärillä.

Jyväskylän ja Kuopion tien (siis Helsinkiin tai Helsingistä) risteyksessä on huoltoasema, jonne poikettiin Jyväskylän reissulla työkaverini kanssa ja aivan sattumalta samalla huoltoasemalla oli kuopiolainen professori, jolla oli näytepaketti työkaverilleni.

Oulun Zeppeliinillä en tahtonut pystyä kävelemään tankkaukseen vaatimaa muutama metriä vuonna 1997: olin ajanut Rukalta yhtä soittoa pysähtymättä ja sitä aiemmin lopettanut kesken Karhunkierroksen 50 kilometrin jälkeen.

Sitä huoltoasemaa, jonne kävelin bensaa hakemaan, kun olin tulkinnut Ladan bensamittarin väärin, en halua muistella, enkä sitäkään, josta soitettiin kyyti, kun viikon vanhasta Fiat Tiposta hajosi vesipumpun tiiviste.

Ydinvoima ja sukupuolineutraali avioliitto - täysin irrationaalinen arvio

Olen hämmentyneenä seurannut monia keskusteluja ja niissä käytettyjä perusteluja. Tänään keskusteltiin televisiossa Fennovoiman ydinvoimahankkeesta, jota vastustetaan ja varmasti myös puolustetaan (jälkimmäiset eivät ole niin äänessä) todellisuudessa sillä perusteella, että vastustaa tai puolustaa ydinvoimaa. Sen jälkeen aletaan kerätä argumentteja ydinvoiman kalleudesta (halpuudesta) tai venäläisyydestä (kotimaisuudesta) jne. Eikös sitä nyt voisi vaan ajaa omaa asiaansa kertomalla oikeat perustelut? No, tietenkin ymmärrän, ettei voi, koska kaikki kuvittelemme, että päätökset pitää tehdä rationaalinesti, vaikkei niitä kukaan oikeastaan niin tee (lue esim. Kahneman, Nopea ja hidas ajattelu, jos et usko fyysikkoa).

Mielestäni aivan sama asia ilmenee sukupuolineutraalissa avioliitossa, jonka puolesta ja jota vastaan esitetään mitään kummallisempia ajatusrakenteita, joista useimmat eivät kestä puolta minuuttia oikeaa rationaalista ajattelua. Voisiko tässäkin olla kyse siitä haluamme, ei siitä mikä on absoluuttisesti oikein? Rationaalisuudella naamioidaan oma mielipide vaikuttamaan joltain muulta kuin omalta mielipiteeltä.

Ydinvoimaan joudun olosuhteiden pakosta suhtautumaan lievän positiivisesti, joten pääsen siitä kuin koira veräjästä – ainakin eläkkeelle lähtöön asti.

Sukupuolineutraalista avioliitosta joku ystävistäni loukkaantuu, olen mielipideasteikolla missä vaan, joten en kerro kantaani, vaikka siihenkin voi suuttua. Jos suutut, laske kuitenkin kymmeneen ennen kuin lyöt! Ehdin alta pois tai huomaat, etten ole vihasi väärtti.

Kaikki urheilu on välineurheilua - lista välineistä

Ajattelin käsitellä urheilussa tarvittavia välineitä, mutta näin aluksi listaan niitä.

Juoksussa tarvitaan vaatteet, kuten niin monessa muussakin, mutta vaatteet riippuvat varsin paljon olosuhteista. Lisäksi juostessa pidetään erityiskenkiä, kuten monessa muussakin urheilussa. Pitkälle lenkille haluaa ottaa jotain mukaan, jolloin jokin varustevyö tai reppu on mukava; vanhat kännykät mahtuivat taskuihin, mutta uudet eivät aina. Lisäksi pimeässä pitäisi nähdä ja näkyä.

Hiihto lisää tuohon listaan lähinnä sukset ja sauvat, joita pitääkin nykyisin olla erilaiset perinteiseen ja luisteluun; monoja koskee sama juttu.

Pyöräilyssä osan varusteista voi kiinnittää pyörään, vaikka maantie- ja maastopyörissä näitä mahdollisuuksia ei yleensä ole kovin paljon. Pyöräily edellyttää usein työkalujen ja varaosien mukana pitämistä.

Hallissa uidessa vaatetus on vähäistä ja tärkeimmät varusteet ovat uimalasit ja uimalakki. Avovedessä uidaan usein märkäpuvussa.

Kaikissa lajeissa on mukava mitata sykettä, matkaa, nopeutta tai jotain muuta kiinnostavaa. Silmiä pitää ehkä suojata auringonvalolta ja ötököiltä.

Lisäksi tarvitaan välineitä kaiken tuon välineistön kunnossapitoon ja korjaamiseen.

Kaikki urheilu on siis välineurheilua. MOT

Miten kirja luetaan huolella?

Olin kuullut ystävältäni kirjasta nimeltä "Taru sormusten herrasta" jo 70-luvun lopussa tai viimeistään 80-luvun ekoina vuosina, mutten tainnut ystävääni uskoa tai sitten olen vaan luonnostani saamaton, koska kirja jäi hankkimatta. Osallistuin ensimmäiseen tieteelliseen kokoukseeni ulkomailla vuonna 1984: Indoor Air, Tukholma. Sillä reissulla satuin kirjakauppaan ja siellä näin sitten Tolkienin teoksen (The Lord of the Rings), mutta englanninkielisenä versiona. Englanninkielen taitoni ei ainakaan silloin ollut kehuttava, mutta päätin ostaa opuksen, jossa oli yksissä kansissa kaikki kolme nidettä ja kuusi kirjaa (se ei ole trilogia, vaikka usein myydään kolmena niteenä; tarkistaa itse mitä Tolkien kirjoittaa). Rahat olivat kuitenkin lopussa, kuten niin monta kertaa muutenkin ulkomaan matkoilla, mutta sain lainattua rahaa ystävältäni, joka on nykyisin Suomen tieteen huippu(ja).

En muista tarkalleen, koska aloin kirjaa lukea, mutta välillä usko omaan englanninkielen taitoon petti, kun tarina oli niin uskomaton - ensin mainittu ystäväni oli siis kumminkin ollut oikeassa. Ostin sitten suomenkielisen version, jotta sitä lukemalla saisi varmuuden asioihin. Luin sitten innoissani ääneen lapsilleni luultavasti noin vuonna 1991, koska nuorin ei tahtonut pysyä mukana juonessa. No, se oli aika pitkä urakka, muttei ainoa ääneen luettu kirja.

Palasin englanninkieliseen versioon jonkun ajan kuluttua, ja voi olla luin sen sitten saman tien uudelleen suomeksikin. Mutta tarina jatkuu, koska ensimmäinen puolen matkan triatlon-kisa oli niin tiukka, että arvelin sen jälkeen uskovani oppivan myös ruotsinkielen. Teoreetikkona luin pohjalle kieliopin eräällä Linnanmäen reissulla heti kohta triatlonin jälkeen. Sitten ole edessä vaikea päätös, että mitenkäs ruotsia sitten opiskelisin, ja päätin luottaa raakaan voimaan, joka monesti onkin paras vaihtoehto: alan vaan lukemaan jotain kirjaa, mutta sellaista, etten putoa juonesta. Valinta oli ”Sagan om ringen”. Luin sitä tosi hitaasti ja oikeastaan huono kielitaito ja tankkaava lukemistapa avasivat montaa asiaa uudesta näkökulmasta, mutta syynä voi olla myös erikielisten versioiden painotus, koska kieli muokkaa myös viestiä näköisekseen.

Varmistin tuon jälkeen lukemalla vielä muistaakseni ainakin suomeksi ja englanniksi, mutta sitten tulikin muuta luettavaa esim. Harry Potter, mutta siitä myöhemmin. 

Ylpeys ja ennakkoluulo - harjoittelu alhaisella sykkeellä

Harrastin nuorena liikuntaa, jota jossain vaiheessa alkoi vaikeuttaa revennyt nivelkierukka. Sen jälkeen liikunnan harrastus oli epäsäännöllistä aina 39-vuotiaaksi asti. Tyttäreni harrasti silloin kilpauintia, ja hänellä oli parhaimmillaan kahdeksan treeniä viikossa - heidän piti uida paljon hitaita harjoituksia peruskestävyyden kehittämiseksi. Tiesin siis alhaisen sykkeen harjoittelun hyödyllisyyden, mutta kun mies taitaa olla typerimmillään noin 40-vuotiaana, niin tietenkin sitä halusi pitää samaa vauhtia kuin nuorena.

Ennen sykemittarin hankintaa ihmettelin kuinka pahasti seiskan hiihtolenkillä saattoi sammahtaa viiden kilometrin kohdalta alkavaan nousuun (luulin myös, että seiskan lenkki riittää harjoitteluun). Hankittuani sykemittarin havaitsin, että rauhallisena pitämässäni harjoittelussa syke olikin 165, josta se ylämäessä nousi aina arvoon 180 tai ylikin - se mittari kun ei laittanut mitään talteen. Mäkeä taidettiin mennä ylös aika lähellä silloista maksimisykettä, ja luulin sitä siis normaaliksi harjoitteluksi. Kierroksen jälkeen silmissä näkyi sinisiä renkaita ja jalat tärisivät - siis yhden vajaan seiskan kierroksen.

Aloinpa siis opetella harjoittelua alle 120:n sykkeellä, jolla sen aikaisessa kunnossa juuri ja juuri sain jotain juoksuntapaista aikaiseksi. Tiellä juostessani vilkuilin sykemittaria, kun ajattelin, että on se tosi noloa juosta niin hiljaa ja vilkuilemalla vakuuttelin itselleni, että syy on hitaassa harjoittelussa.

Hidas harjoittelu on kuitenkin nopeasti palautuvaa (ei ole viikkoa paikat kipeinä, jos ollenkaan), sitä on oikeastaan mukava tehdä ja lisäksi aikaa voi käyttää tunteja, jolloin voi hiihtää vaikka viisikymmpisen tai juosta puolimaratonin tai enemmän.

Soinnilliset ja soinnittomat äänteet - ekologinen suomen kieli

Olen fyysikko, enkä kielitieteilijä, mutta olen kumminkin lukenut myös kielitieteen opuksia. Kielen ymmärtämisen kannalta on olennaista, että sellaiset äänteet, jotka liittyvät merkityseroihin lausutaan selkeästi eroavina: tiili-diili, seal-zeal (sulkea/hylje-into), pin-bin (kiinnittää-astia), pat-bat (taputtaa-lepakko/maila), vine-fine (köynnöskasvi-hieno/sakko). Mielenkiintoista tietenkin on myös se, että englanninkielessä sama sana merkitsee montaa asiaa, mutta joskus kumminkin erotus tehdään.

Edellä on kyse soinnittomasta ja soinnillisesta äänneparista: k-g, p-b, t-d, v-f jne.

Suomenkielisiä esimerkkejä on vaikea keksiä, koska niitä on vähän, ja siksipä vaikkapa suomalaisen k ja g ovatkin lähempänä toisiaan kuin jossain muissa kielissä. Kyse ei ole siitä, ettemme lausu huolella soinnillisia äänteitä, vaan siitä, että soinniton äänne ja sen soinnillinen pari pitää lausua selkeästi eri tavalla: kunnolla kolahtava k ja geelimäinen g, niin hyvin menee.

Suomenkielessä on vastaavia vaikeuksia aloittelijalle ja miksei edistyneemmällekin: pula-pulla-pulaa-pullaa-puulla, pasi-paasi-passi tai muta-mutta-muuttaa-muuta. Tuommoisia kun ei kaikissa kielissä ole tai ne eivät ainakaan ole niin yleisiä.

Suomen kielen lausuminen on usein aika laiskaa ja energiaa säästävää, joten paukahtavan p:n ja bambun pehmeän b:n on säästeliäälle kielenkäyttäjälle vaikeaa.

Ekologinen kielemme!

Etuilu kannattaa aina

Frankfurtin lentokentällä Finnairin check in -linjoja oli kolme: baggage drop, economy ja business. Koneessa näin, että näitä viimeksi mainittuja oli tasan neljä henkilöä, joten heistä ei pitkää jonoa saa. Pisin jono syntyi baggage drop -linjalle, jonka ilmeisesti uskottiin olevan nopein, koska suurimmalla osalla check in näytti jääneen tekemättä, joten onneton oikea linjan asiakas joutui pisimpään jonoon. Economy-jono, jonne suurin osa olisi kuulunut, oli lyhyt, mutta lyhyin jono oli business-linjalle, jossa oli takuulla enemmän kuin neljä asiakasta, joten etuilu kannatti, jotta pääsi seuraavaan jonoon nopeammin.

Turvatarkastus tietenkin sujui saksalaisella perusteellisuudella ja hitaasti, josta sitten pääsi nopeimpaan eli myymälään.

Sitten tuli nälkä, kun ei koko päivänä ollut syönyt juuri mitään, mutta siellä näytti olevan yksi töpötäysi pikku-kahvilla, jossa sai myös ruokaa. Baaritiskin päässä pyydettiin odottamaan pöytiin ohjausta, mutta pari nopeaa kaveria ei tuota ehtinyt lukea ja saivat pöydän - tosin moitteiden kera, että tällä puolella syödään eikä pelkästään kaljoitella (siis, kun eivät olleet asianmukaisesti ilmoittautuneet jonoon). Minulle kerrottiin, että odota kaksi minuuttia, mutta aikani alkoi olla lopussa. Etuilu kannatti siis tässäkin.

Tarinalla on onnellinen loppu sillä sain surkean pitsan-palan ja ison oluen, jotka tilasin saksaksi, mutta en ymmärtänyt tarjousta, jossa saman surkean palan olisi saanut limskan kanssa alennuksella. Otin oluen, koska se kumminkin oli hyvää kaiken sosiologisen tarkkailun jälkeen.

Saksan metsät

Suomi vie metsätuotteita, koska meillä metsän kasvu on omaan kulutukseen verrattuna suurta.Saksassa on vähemmän metsäpinta-alaa, mutta eteläisemmän sijainnin takia metsän kasvu ylittää Suomen (Saksan metsistä) ja puun kokonaismäärä kuutiometreinä on myös suurempi.

Karlsruhessa ainakin on metsää joka puolella, eikä täällä näytä Pohjanmaalta, vaikka maasto aivan tasaista. Suuri osa metsästä on jotain lehtipuita, joissa ei kuitenkaan juuri nyt eli maalikuussa 2014 ole lehtiä, vaikka talvi täällä on ollutkin lämmin. Mutta myös mäntymetsiä on paljon. Männyt ovat kummallisesti kallellaan (tuulien vaikutuksesta), mutta lisäksi ne ovat monella muulla tavalla mutkalla: taipuneita ja kiertyneitä, tai molempia, ja lisäksi kallellaan. Näyttävät huomattavasti enemmän joltain lehtipuilta.

Joen varrrella olevan kaupungin edut

Yritän liikkua (juosta, pyöräillä, uida, hiihtää) lähes joka päivä, joten en halua lenkkiä jättää väliin edes ulkomaanreissuilla. Lähinnä kyse on juoksemisesta, kun varusteet on melko helppo pitää mukana, ainakin lämpimissä maissa ja vaikkapa lenkkitossut käsimatkatavararepun päällä.

Huolena ulkomailla juostessa on eksyminen.Tietysti voi juosta ympyrää, mutta se tylsää, ja suoralta tieltä voi lopulta eksyä - etenkin takaisin tullessa, kun maisemat ovat erinäköisiä. Kyse on pitkästä lenkistä tunnin, kahden tai jopa kolmen tunnin, jolloin joutuu helposti yli kymmenen kilometrin päähän alkupisteestä. Navigaattori tietty auttaa, jos muista tallettaa alkupisteen tai muistaa osoitteen, mutta kännykän navigaattorilla on hidas suunnistaa ja joskus rakennukset tuntuu häiritsevän (esim. Shanhgain melko korkeat).

Hieno ratkaisu on joki kaupungin läpi, koska usein joen rantaan on tehty tie ja monasti molemmille puolille. Joen rannalla on yleensä mukavaa katsottavaa ja paluu on helppoa, kun pitää joen eri puolella tullessa kuin mennessä. Hieno esimerkki on vaikkapa Nantes ja Loire.

Kahvin maku ja muita kokemuksia kansainvälistymisestä 90- ja 10-luvuilla

Ensimmäisiä kokemuksia EU-tutkimushankkeista 90-luvulla: kahvi maistuu kummalta, ainoana suomalaisena on outo olo, jollei halua olla hiljaa pitää puhua englantia tuntemattomille ja kun jotenkin ottaa itselleen puheenvuoron virallisessa osuudessa niin ei enää muista mitä piti sanoa ja seuraavaksi ei muista mitään englannin kielestäkään.

Vuonna 2014 jälleen yhtä EU-hanketta valmistelemaan tulleena niin voi vain todeta, että kahvi maistuu edelleen kummalta. Olut sen sijaan on Karlsruhessa hyvää.

Ylpeys ja ennakkoluulo - vihreä tee

Lapsena opin juomaan Liptonin mustaa teetä, joka oli niin karvasta, että vain runsas sokeri teki siitä juotavaa. Teemerkit vaihtuivat myöhemmin, mutta sokeri pysyi. Silloin tällöin maistoin vihreää teetä, lähinnä itämaisissa ruokaloissa. Koko vihreän teen juonti tuntui hienostelulta.

Sitten kävin Shanghaissa syksyllä 2013 ja ostin lentokentältä vihreää teetä. Kun en heti löytänyt, niin ystävällinen myyjä löi käteen pienen rasian, joka oli vain puolillaan täynnä. Hinta oli luokkaa 70 euroa, joten en olisi niin kallista teetä ostanut, mutta kun kerran suostuin neuvottavaksi, niin pakko se oli ottaa.

Jaoin kotona teen kolmeen osaan; ensimmäinen tyttärelleni, joka pitää vihreästä teestä, toinen ystävälleni, joka voi juoda lähinnä vain vihreää teetä ja punaviiniä (vettä tietenkin, mutta senkin mielellään lämpimänä), ja kolmannen jätin kotiin.

Innostuin asiasta ja ostin kaupasta lisää vihreää teetä ja nyt juon sitä useimpina iltoina, punaviinin lisäksi, mutta pelkkää vettä harvemmin.

Maailma valmiiksi

Kokemukseni mukaan maailmaa yritetään saada valmiiksi kaksi kertaa vuodessa: maalis-huhtikuussa ja uudelleen syys-lokakuussa. Tietääkö joku syyn? Jollain muulla ajankohdat ovat ehkä muualla, mutta luulenpa, että samaa työruuhkaa esiintyy ajoittain.

Kaukainen planeetta I

Olipa kerran kaukainen planeetta, jonka ohi kulki runsas avaruusalusliikenne. Hyvällä säällä planeetan pinnalle pääsi laskeutumaan helpolla, mutta huonolla säällä alukset jatkoivat matkaansa planeetan ohi – se ei ollut odottamisen arvoinen. Planeetalle pääsi laskeutumaan ja planeetalta nousemaan isoilla aluksilla vain päivällä. Älkää kysykö miksi, sillä sitä tarinamme ei kerro. Keskimäärin planeetallamme laskeutui vuodesta toiseen sama määrä aluksia; hajontaa oli hiukan, mutta vain hiukan

Planeetalta poistuminen ei isoilta aluksilta onnistunut ilman, että ne purkivat lastinsa. Oliko kyse suuresta painovoimasta tai jostain muusta sitäkään emme saa tietää. Pienillä aluksilla planeetalta pääsi lähtemään ja niitä lähetettiinkin innokkaasti, koska isojen alusten lastista sai hyvän hinnan tämän syrjäseudun muilta planeetoilta, jonne kukaan ei kerrassaan kukaan poikennut isoilla aluksilla.

Pieni alus pääsi planeetalta sekä yöllä että päivällä, mutta huonolla säällä niitäkään ei saanut matkaan. Pienen aluksen lähettäminen matkaan oli kuitenkin riskialtista ja vain tietty osuus matkaan lähteneistä kykeni läpäisemään ilmakehän, koska ne vioittuivat ilmassa olevasta epäpuhtaudesta ja joutuivat palaamaan planeetan pinnalle.

Planeetan asukkaiden toiminnan oli havaittu jo vuosikymmeniä aikaisemmin lisäävän riskialtista epäpuhtautta ilmakehässä, mutta suurta syytä huoleen ei tunnettu, koska pitoisuus oli niin mitättömän pieni. Suurempi epäpuhtauden pitoisuus alkoi kuitenkin kasvattaa riskiä alusten lähettämisessä, joten pienten alusten määrä planeetalla alkoi kasvaa, koska niitä tuli koko ajan lisää, mutta yhä useampi aluksen lähetysyritys epäonnistui. Haittaakaan ei koettu suureksi: vähän veivät tilaa, eikä kaupankäyntikään häiriintynyt kuin vähän.

Jatkuu ensi viikolla tai joskus myöhemmin, mutta omalla planeetalla.

Miksi jaksan juosta kolmen tunnin lenkin

Esipuhe

Mielestäni energia ja tehoa pitäisi mitata yksiköissä joule (J) ja watti W, ja niiden monikertoina. Keskipainoinen keski-ikäinen ihminen kuluttaa levossa noin 75 W (hehkulamppu), josta koko päivän energiankulutukseksi saadaan vähän yli 6 MJ tai noin 1 500 kcal; vuodessa kulutan siis pelkkään elossa pysymiseen noin 2.4 GJ. Kulutan kotonani sähköä keskimäärin 340 watin teholla, josta vuoden sähköenergian kulutukseksi saadaan noin 11 GJ, mutta yleensä sama asia kerrotaan muodossa 3 300 kWh. Ison ydinvoimalaitoksen teho on luokkaa 1 GW, joten vuodessa tarvitsen kodin sähköihin tuollaisen voimalaitoksen tuotantoajasta 11 s. Listaa voisi jatkaa loputtomiin, mutta idea on se, että käyttämällä eri asioissa eri energian ja tehon yksiköitä kadotetaan vertailtavuus. (M = miljoona, G = tuhat miljoonaa eli miljardi).

Sykemittari

Vuonna 2008 sain uuden sykemittarin muistaakseni 50-vuotislahjaksi, ja siinä oli semmoinen ominaisuus, että se arvioi harjoituksessa kuluneen energian yksiköissä kcal. Mittari ei kestänyt toiminnassa kuin kolme vuotta, jonka jälkeen osti uuden Polar RS800CX mittarin, joka sekään ei tunne yksikköä joule, joten kerron kaiken yksikössä kcal. Polarin mielestä kulutukseni on 300 kcal tunnissa syketasolla 90 (minuutissa) ja arvioidulla maksimisykkeelläni 180, 1 200 kcal/h. Yksi syke lisää minuutissa kasvattaa siten kulutusta 10 kcal/h ja esim. tyypillisellä 120:n sykkeellä kulutus on siis arviolta 600 kcal/h. Itse kukin voi arvioida tuollaisen arvion luotettavuutta, mutta mielenkiintoista on se, että sillä tavoin tehdä vaikkapa kuukausittaisen kulutustavoitteen ja kuukausia voi sitten verrata toisiinsa riippumatta siitä mitä urheilua on harrastanut. Siihen, että mittaus ei kaikissa lajeissa onnistu kovinkaan helpolla palaan myöhemmin.

Tavoitteet

Niinpä kykenin asettamaan tavoitteita harjoittelulleni ja osittain sen seurauksena harjoitusmäärät alkoivat kasvaa. Aluksi olin erittäin tyytyväinen kuukauteen, jonka energiankulutus harjoituksissa oli 15 000 kcal. Nykyisin vertaan viikoittaisia kulutuksia ja suurin tähän mennessä taitaa olla n. 12 000 kcal! En kerro nykyisiä tavoitearvojani, mutta ovat ne paljon alle tuon maksimin

Tavoitteissa pysyminen

Ostin vuonna 2008 kilpasukset (luisteluun), mutta tositoimiin niillä pääsin vasta alkuvuodesta 2010, jolloin alkoi ensimmäinen kunnon talvi pitkään aikaan. Olihan se hienoa, kun sai hurjia kulutusmääriä melko helpolla, kun hiihtäminen ei rasita samalla tapaa kuin juokseminen ja se on paljon juoksemista palkitsevampaa. Pelkoni oli suuri, että kun lumi sulaa, niin milläs sitten pidetään harjoituksia samalla tasolla. Huoleni oli turha ja kahdesta syystä, joista toinen on solisluun murtuminen juoksulenkillä huhtikuussa. Toinen syy oli se, että kun oli korkealle harjoittelumäärätasolle päässyt ja siellä pysymistä voi mitata, niin onnistui se juoksemallakin. Aluksi oli vaikea totuttautua pitkiin juoksulenkkeihin, mutta kyse oli lähinnä asenteesta. Nyt olen tilannetta helpottanut maastopyörällä, jolla voi harjoitella pyöräilyä aika monenlaisissa keliolosuhteissa. Mutta tärkeintä on asenne, tavoitteet ja tavoitteissa pysymisen mittaaminen.

Lajien vertailu

Vertaan lajeja sillä lailla, että yritän selvittää parhaan arvion kilometrien matkan kulutuksesta ja tähän olen päätynyt: maantiepyörä 25–30 kcal, maastopyörä 30–40 kcal, hiihto 60–70 kcal, juoksu 75–85 kcal ja uinti 300-350 kcal. Jos näitä kertoimia joutuu käyttämään, niin joka kerta on hyödyllistä arvioida keliolosuhteet ja oma tila, koska tuulisella ilmalla, sadesäällä ja viikon kovin harjoitelleena kilometriin kuluu sekä aikaa että energiaa.

Urheiluvaatemateriaalit

Varsin harvoin on sillä tavalla mukava ilma, että urheilu ilman hyviä vaatteita tuntuisi mukavalta. Kovin harvoin tosin Suomessa on liian kuuma, mutta erilaisissa kestävyysurheilutapahtumissa 24 astetta alkaa suomalaisille olla jo kuuma, kun mennään kovaa. Joroisten puolenmatkan tri-kisassa (pyöräilyyn kuluu minulla noin kolme tuntia ja juoksuun yli kaksi) olen ollut kaksi kertaa mukana noin 15 asteen lämpötilassa ja sateessa. Kummallakin kerralla selvisin hyvin hihattomassa tri-asussa, joten 24 astetta voisi olla aika lämmintä, mutten ole sellaisella kelillä koskaan ollut pitkässä kisassa. Kiskossa pikamatkan kisassa pari vuotta sitten lämpötila oli noin 31 astetta, ja silloin pyöräilyn jälkeen vaihtaessani varusteita juoksuun tuntui todella kuumalta, kun vaihdossa ei ole mitään virtaavaa ilmaa jäähdyttämässä. Kuumaan voi vain harjoitella ja totutella, jos olosuhteet suosivat, mutta vaatteita ei voi loputtomasti vähentää.

Kylmässä ilmassa on mahdollista lisätä vaatteita, mutta ennen tuulenpitäviä ja kumminkin hengittäviä vaatteita homma ei oikein toiminut. Talvella 1978 sain hiihtää helmikuussa Helsingin edustan jäällä etummaisten rannikkolinnakkeiden paikkeilla. Valtion varusteissa ja 24 asteen pakkasessa, jota kova läheiseltä sulalta mereltä puhaltava tuuli tehosti, tuntui lähinnä, että päällä ei ollut mitään. Onneksi kuitenkin 20-vuotiaana kestää kaikenlaista. Tuohon aikaan oli toki tarjolla tuulenpitäviä asuja, mutta ne eivät sitten läpäisseet vesihöyryä yhtään.

Tänään (maalikuun alussa) olin pyöräilemässä neljä tuntia maastopyörällä. Lämpötila oli 2 astetta plussan puolella, tuulen nopeus 5 m/s ja puuskissa 8 m/s. Ilmatieteen laitoksen nettisivujen tuollaiset olosuhteet vastaavat kuutta miinusastetta. Maastopyörälläkin on helppo polkea tasamaalla vastatuuleen kahta kymppiä (vajaat 6 m/s) ja alamäissä vauhti kasvaa kaksinkertaiseksi tai enemmän. No, palelinko? Täytyy myöntää, ettei tuntunut kovin lämpimältä, mutta vastatuuleen mennessä suurin ongelma oli kasvojen jäähtyminen ja korviin tunkeva tuuli, kun en ole tottunut käyttämään kasvojen suojusta.

Päällä oli alushousut, tekninen t-paita, lyhyet kesäjuoksuhousut, kulunut fleecetakki, hiihtohousut (tuulenpitävät), ohut hiihtotakki (tuulenpitävä), ja kaiken päällä vielä ohut pyöräilytakki (tuulenpitävä); jalassa pitkät kompressiosukat ja pyöräilykengät, päässä ohut fleecepipo ja pyöräilykypärä. Siis ei edes pitkiä alusvaatteita. Eikä tullut kovin hikinenkään olo missään vaiheessa. Urheilumateriaalit ovat kerrassaan hämmästyttäviä ja lisäksi vielä varsin kestäviä.

EU: tutkijan kukkaro ja verkosto

Osallistuin ensimmäisen kerran EU:n tutkimusprojektiin vuonna 1990, tai olin osallistunut jo aikaisemminkin, mutta silloin matkustin ensimmäiseen tutkijatapaamiseen. Olet oikeassa, Suomi ei ollut tuolloin EU:n jäsen, mutta ydinjätetutkimuksiin osallistuttiin erillisellä sopimuksella. Ne olivat mukavia kokouksia ja tapaan edelleen kokouksiin osallistuneita tutkijoita. Silloin tuotiin kokonaan uutta osaamista Suomeen ja luotiin verkostot eurooppalaiseen tutkimukseen. Hienoa aikaa, kun Euroopan valtaukseen lähdettiin DC9:n kyydissä. (Nuoremmille lukijoille tiedoksi, että kyse on Finnairin silloin käyttämästä lentokoneesta, jota lentäjä joutui ihan oikeasti lentämään.) Yhdelläkin Lontoon reissulla kyytiin nousi pääministeri Esko Aho, jonka seuralainen Olli Rehn joutui jonottamaan matkalaukkuaan meidän muiden seurassa normaalilta hihnalta, jolla Eskoa ei näkynyt.

Kun sitten päästiin oikein kunnolla EU-projekteja hakemaan, niin minun hankkeeni ei menestynytkään, koska koordinaattoriehdokas vaihtoi työpaikkaansa liian usein, tai näin ainakin kerrottiin. Vaihdoin alani ympäristötekniikkaan, lennot kotimaan potkurikoneisiin ja lentoseuraksi tulin ainakin kerran ortodoksipiispa. Oli meillä EU-projektejakin, mutta kotimaan hankkeetkin olivat tärkeitä.

Vuosia on kulunut, EU-hankkeita aloitettu ja lopetettu, ja nyt on jälleen uusi kierros edessä: Horizon 2020. Ensi viikolla menen Saksaan suunnittelemaan yhtä hanketta ja muitakin on suunnitteilla. EU on juuri nyt todella tärkeä mahdollisuus suomalaisen tutkimuksen rahoittamisessa, kun kotimaassa sekä julkinen että yksityinen rahoitus ovat pienenemässä.

Tutkijan kannalta EU on ollut, on ja varmaan tulee olemaankin hyvä instituutio.

Oopperaleipä

Lihapiirakoiden lisäksi minulla on toinen lohturuoka, oopperaleipä. Lämpimiä voileipiä on monenlaisia, mutta erityissuhde minulla on oopperaleipään, joita sain jo lapsuudenkodissa, sen jälkeen opiskelijaruokalassa Siltavuorenpenkereellä (kutakuinkin kauheassa fysiikan laitoksen kuppilassa) ja lopulta omassa kodissa itse tehtynä: jauhelihapihvit hiukan esilämmitettyjen paahtoleivän palojen (nykyisin kokojyvää) päälle ja noiden päälle paistettu kananmuna. Käytän myös juustoa osien välissä liimana, sillä se helpottaa syömistä. Ja lopulta laitan koko paketin uunin lämpöön muutamaksi minuutiksi

Pakkomielteinen osa jatkuu syödessä, koska käytän ketsupin, HP-kastikkeen ja sinapin sekoitusta mausteena. Juon teetä, aiemmin mustaa teetä sokerin kanssa, mutta nykyään vihreää teetä ilman sokeria. Ilman noita mausteita ja teetä koko operaatio tuntuu vääryydeltä.

Yleensä seurauksena on ylensyönti.

Espoon hiippakunta ja Lohja

Espoon hiippakunta täyttää 10 vuotta ja sitä juhlitaan Lohjallakin torstaina 6.3.2014. Onnittelut!

Siitä on kauan, kun kuulin ensimmäisen kerran Helsingin hiippakunnan mahdollisesta jakamisesta. Muistaakseni asiasta kertoi Lohjan seurakunnan silloinen kirkkoherra Kaiku Mäenpää. Kiinnostavaksi lohjalaisille asian teki se, että ehdotukseen sisältyi mahdollisuus Lohja hiippakunnasta. Asia tuntui nuoresta miehestä mieluisalta, mutta hautautui sitten vuosiksi.

Olen syntynyt Helsingin pitäjässä (suunnilleen Vantaa, jonka myös armeija on minulle laittanut sotilaspassiin syntymäpaikaksi, kun taas poliisin tulkinnan mukaan olen syntynyt Helsingin maalaiskunnassa), opiskellut Helsingin yliopistossa, tehnyt töitä Helsingin yliopistossa (kahteen otteeseen), ollut töissä Espoon Otaniemessä 24 vuotta, mutta asunut käytännössä koko elämäni Lohjalla. Tämä kaikki taustaksi mielipiteelleni Espoosta, jotta minua ei voi syyttää tietämättömyydestä.

Espoo kuuluu mielestäni Helsinkiin tai johonkin pääkaupunkiseudulliseen hallintorakenteeseen, koska se ei muodosta mitään erillistä omaa yksikköään. Espoo ei myöskään ole kontaktissa Länsi-Uudenmaan kuntien kanssa, vaikka moni niissä asuva tuntee Espooseen vetoa tai Helsinkiin, harvempi Vantaaseen. Täten olen vakaasti uskonut siihen, että Lohja olisi ollut parempi hiippakunnan keskus kuin Espoo, joka tullaan jossain vaiheessa liittämään Helsinkiin. Espoolaiset ovat hitaita muutokseen, kuten länsimetron rakentamisen viivyttely osoittaa, vaikka tahallinen viivästyttäminen ympäristön kannalta noin olennaisessa asiassa lähentelee jollei rikollista niin ainakin täysin vastuutonta toimintaa. Joten liittyminen Helsinkiin vie aikaa, mutta tulee tapahtumaan.

Hiippakuntaan tarvittiin kuitenkin Espoo ja espoolaiset vaativat luonnollisesti hiippakunnan keskusta Espooseen, joka sitten toteutuikin. Täytyy myöntää, että pahoitin päätöksestä mieleni vuosiksi.

Olin mukana kirkon vaaleissa vuonna 2010 ja 2011, jolloin pääsin perehtymään paremmin moneen asiaan ja siinä samassa Espoon hiippakuntaan ja myös Espoon uuteen piispaan Tapio Luomaan, jonka kanssa olen saanut ilolla tehdä yhteistyötä viime vuosina. Olen näkemääni tyytyväinen, joten onnittelut Espoon hiippakunnan 10 vuodelle!

Lihapiirakka

Lihapiirakka on suolaista ja epäterveellistä syötävää nakkien, sinappikurkun ja sinapin kanssa. Olen kuitenkin pahalla mielellä ja väsyneenä ollessani sellaisen tai pahassa tapauksessa kaksikin syönyt. Toivon tämmöisessä tilanteessa, että lähikaupassa olisi edes irtomyynnin piirakoita tarjolla. Nakkeja on yleensä kaupassa kuin kaupassa, ja joukossa yleensä ihan syötäviä.

Jälleen on kyse ihmismielestä: pienenä lapsena sain kotona lihapiirakoita ja jokin niissä tuo mieleen lapsuuden, sisarusten seuran ja äidin huolenpidon, joten viis siitä terveellisyydestä.

Geelin maku ja ihmismieli

En taida tuntea ketään ihmistä, jonka mielestä urheillessa käytettävät energiageelit olisivat hyvän makuisia; tunnen yhden englantilaisen yliopistonlehtorin, joka pitää lentokoneruuasta, mutta geelejä en ole kuullut kenenkään kehuvan. Käytän itse Squeezy-merkkisiä geelejä, joita on vaikea saada muualta kuin nettikaupasta, mutta olen niihin tottunut, enkä saa mitään ilmeisiä vatsavaivoja tai muita oireita niistä, joten miksi vaihtamaan.

Yhdessä imeskeltävässä Qqueezy-nyytissä on hiilihydraattia 16 grammaa, kun koko rulla painaa 25 grammaa; energiaa siitä saa 280 kJ tai 85 kcal. Suositukset siitä kuinka paljon tunnissa kannattaa hiilihydraattia ottaa vaihtelevata ja olen kuunnellut koviakin kiistoja aiheesta. Mutta arvioidaan, että normaalipainoinen mies (ei mikään maratoonarin luikero) voi kuluttaa 60 - 100 grammaa tunnissa, ja ylärajalla luultavasti osa ei ehdi imeytyä, mutta noinkin paljon suositellaan vaikkapa kylmiin olosuhteisiin. Niinpä melko huoletta voi käyttää neljä nyyttiä tunnissa ja sen lisäksi vielä vatsantäytteeksi vaikkapa banaanin  puolikkaita ja hiukan urheilujuomaa, ja jos näitä on tarjolla sopivasti niin ehkä kaksi nyyttiä tunnissa veden kera ja toiset kaksi kertaa urheilujuomaa ja banaaneja. Ei kuulosta kovin paljolta, mutta esimerkiksi puolen matkan triatlonkisassa tuo jatkuu minun kohdallani yli viisi tuntia (uidessa ei voi syödä eikä juoda) ja täyden matkan kisassa 12-14 tuntia, joten nyyttejä kuluu helposti puolen matkan kisassa 10-15 kappaletta ja täyden matkan kisassa 25-40 kappaletta.

Yleensä en käytä harjoituksissa geelejä, koska ne eivät maistu kovin hyvältä, vaikka onhan niitä monella tapaa maustettuja ja osaa on terästetty kofeiinilla.Triatlon-kisan jälkeen voi mennä kuukausia niin, että geelin ajatteliminenkin tuntuu pahalta.

Mutta minulla on usein mukana muutama geelinyytti - varmuuden vuoksi. Joskus elimistöstä loppuu energia tyystin ja geelien voimalla pääsee edes lenkiltä pois. Aivot tarvitsevat runsaasti hiilihydraattia eivätkä oikein rasvaan tyydy, joten geelillä voi myös auttaa mieltään jaksamaan, kuten tein tänään. Jaksoin juosta pitkää lenkkiä, mutta se ei ollut helppoa, joten helpotin oloani geeleillä (ensimmäistä kertaa siteen elokuun 2013), ja yllätykseni oli suuri, kun maistuivat ihan hyvältä. Ensimmäinen syy hyvää makuun voi olla elimistön tieto siitä, että nyt on tarjolla hiilihydraattia. Toinen syy oli kuitenkin se, että mieli palasi elokuun täyden matkan triatlonkisaan ja muisteli sitä hyvällä - geeli oli käytössä melkein kisan loppuun asti, jolloin vauhti hiipui, ja hiilihydraatin tarve samalla.

Lehdet puussa tai lunta maassa

Olen omistanut auton vuodesta 1982 lähtien. Vuoden 1983 lokakuun lopussa syntyi ensimmäinen lapseni. Monien muiden muistojen lisäksi siitä jäi mieleen nyrkkisääntö: talvirenkaat autoon sitten, kun puissa ei ole lehtiä. Muistan pohtineeni tätä synnytyssairaalan parkkialueella. Siispä, kun tyttärellä on syntymäpäivät, niin silloin lehdet ovat pudonneet puista ja voi vaihtaa talvirenkaat. Sitten edessä on yleensä liukas kausi, jonka jälkeen yleensä voisi huoletta ajaa kesärenkailla joulukuulle. Sääntö on paikallinen ja koskee Länsi-Uuttamaata.

Keväällä sama, kun lunta ei ole enää maassa, niin voi vaihtaa kesärenkaat. Superkylmän vuoden 1987 talven jälkeen näin taisi käydä vasta 8.5. Ikkunasta voin nyt nähdä lunta, jos katson oikein tarkkaan, muttei sittenkään tee mieli vaihtaa kesärenkaita, ja esimerkiksi eilinen aamu oli todella liukas alijäähtyneen vesisateen (tai tihkun) jäljiltä.

Tällaisia keväitä on varmaan ollut ennenkin, mutta eivät tule mieleen. Itse asiassa syksylläkin lehdet pysyivät pitkään puissa.