Taidemaalaus jatkuu

Saamme kuin saammekin jatkaa vanhan taideopettajamme Matti Kurjen johdolla. Tämmöisinä aikoina ja "porvahallituksen" aikana tietenkin yksityisopetuksena ;-), mutta kumminkin.

Kaupunki siis ei antanut kenenkään jo 68-vuotta täyttäneen jatkaa, vaikka kovasti asiasta valitimme. Taidemaalauksen harrastajan ja opettajan suhde on kumminkin varsin erityinen, eikä siinä välttämättä helpota opettajan nuoruus.

Aloitteellisuus on naisille synti

Olen alkanut pohtia eroja jyrkemmän ja hiukan vähemmän jyrkän uskonnollisen väen välillä. Ateisteja tai uskontoon välinpitämättömästi suhtautuvia en ole niinkään pohtinut, mutta lienevät pohtimissani asioissa usein lähempänä näitä vähemmän jyrkkiä. Ja muun tiedon puutteessa voin pohtia vain kristinuskoa.

Mielestäni Eeva tekee paratiisikertomuksessa suurimman virheen ollessaan proaktiivinen puutarhatuotteiden kanssa. Tuosta hetkestä tai ainakin syystä sekä naiset että proaktiivisuus on suljettu ulos tiukimmasta kristillisyydestä. Selitän hiukan lisää ja minun ajatuksiini saa huoletta loukkaantua, kun loukkaannun itsekin monen mietteistä.

Otan esimerkin: Homovanhemmuutta vastustetaan sillä, että kaikilla pitää olla isä ja äiti. No, kun kaikilla ei kumminkaan ole ja joillain ei kumpaakaan, niin peruste on se, että homovanhemmuudessa tuo muuten luonnon huolehtima tehdään tarkoituksellisesti. Olispa omena vaan pudonnut Eevan suuhun! Reaktiivisuus sallitaan, mutta oma-aloitteisuus on syntiä.

Naispappeudesta tuskin kannattaa edes kirjoittaa. Ja kun naisille pitäisi suoda tasa-arvo, niin kai sitä sitten on vastustettava maahanmuuttajia (ja naisia voi haukkua vaan miesten kesken). Kertooko paratiisitarina myös miehen itsetunnosta. Ulkomaalaisen raiskatessa huoli on tekijän kansallisuudessa ja naisen kärsimyksistä ei tunnuta niinkään piitattavan. Mutta kotimaan miesten itsetunto kärsii - luulen ainakin näin.

Abortti taitaa olla vielä selvempi esimerkki, jossa nainen ja proaktiivisuus yhdistyvät kovan linjan kristillisyyden mielestä aivan liian vahvasti. Ja kenenkäs aloitteesta lapset usein saavat alkunsa silloin, kun niitä ei oikein sopisi tulla. Mies olkoon aloitteellinen, mutta nainen ei.

PS Pidin tänään työasioissa tiukan puhelinneuvottelun lakimiesten kanssa ja kukas siitä sitten saa kärsiä kuin lukijani.

Miksi ydinvoimaa?

Työni on ydinjätteiden loppusijoituksen tutkiminen ja kehittäminen, vaikka muutakin olen tehnyt. Vuosia sitten jossain tieteellisessä kokouksessa neuvottiin ottamaan kantaa vain siihen mitä osaa eli minun tapauksessani jätteisiin, ja jättämään muu kuten ydinvoimalat rauhaan. Viisas ohje varmaan, mutta ison turvevoimalaitoksenkin läpikotaisin tutkineena ja sen putkissa kontanneena uskaltauduin sanomaan pari sanaa Fennovoiman rakentamisen edistymispäivänä ja melkein Hiroshiman atomipommin vuosipäivänä.

Pari vuotta sitten sain mahdollisuuden vierailla Shanghaissa kiinalaisten ydinvoimatapaamisessa. Meitä ulkomaalaisia oli paikalla kolme: amerikkalainen, australialainen ja suomalainen. Kiinalaisia oli nelisenkymmentä, simultaanitulkkaus ja esitykset kiinaksi lukuun ottamatta meitä vieraita. Huolella isännät kertoivat kaikista Kiinan energiahankkeista: tuulienergiaa lähiaikoina lisää melkein 100 GW (= vajaat 100 Hanhikivi 1 voimalaa), kolmisenkymmentä ydinvoimalaa ja lisäksi aurinkoa. Aussi ei kertonut mitään meitä tässä tarinassa kiinnostavaa. Amerikkalainen oli loistava esiintyjä, jolla oli pienen maan kansalaiselle hiukan kateeksi käyvä kahdeksan vuoden palvelus ydinsukellusveneessä. Hänen perusväitteensä oli se, että uusiutuva tuuli- ja aurinkoenergia vaativat tuekseen perusvoiman tuotantoa, johon ydinvoima sopii mainiosti. Hän ei sanallakaan maininnut biomassan poltosta, enkä ole siitä kuullut muuallakaan pohjoismaiden ulkopuolella.

Tuuli ja aurinko, miten elää niiden kanssa Suomessa? Aurinkoenergiaa kaikissa maailman maissa on suunnilleen saman verran saatavilla vuosikeskiarvona; mitä nyt pilvisyyden vaihtelu, ilmankosteus ja valon suunta vähän vaihtelevat. Jollei joku lukijani ole asiaa vielä huomannut, niin talvella aurinko ei Suomessa paista, tai jos paistaa niin kovin matalalta ja lyhyen aikaa. Sähkön ja lämmön tarve kumminkin olisi suurimmillaan. Monessa lämpimässä maassa sähköä käytetään puolestaan paljon jäähdyttämiseen, jolloin aurinkosähköä saadaan juuri oikeaan aikaan vuodesta ja päivästä. Tuuli ei ole yhtä armoton, mutta pitkiä tuulettomia jaksoja näyttää ilmaantuvan, ja jos Fingridin tietoihin voi luottaa, niin tuulimyllyt eivät silloin mitään tuota, vaikka usein kuulee väitteen, että korkealla tuulee aina. Tuotanto ja kulutus eivät siten kohtaa, mutta osittain talven vajetta voi korvata biomassan poltolla.

Biomassan poltolla on kumminkin huonoja puolia: hiilidioksidia taivaalle, eikä se ehdi palautua kiertoon ennen kuin meille tulee kuuma; samaa massaa voisi käyttää prosessien raakamateriaalina vaikka liikennepolttoaineisiin, jos ei muuta keksi (eikä sitä polttoainetta ole niin kovin helppo korvata millään muulla vielä pitkään aikaan).

Akkuja voi ajatella varastointiin ja kaikkea muutakin on tekeillä. Uusiutuvan teknologian kehittämiseen käytetään massiivinen tutkimuspanos maailmalla, joten suomalaisten tekemisillä tai tekemättä jättämisellä ei ole juuri mitään vaikutusta uusiutuvan teknologian kehittämiseen. Lopulta hinta usein ratkaisee mikä teknologia jää eloon ja mikä ei. Hintaan vaikuttaa myös raaka-aineiden saatavuus, joka uhkaa montaa uutta teknologiaa. Lisäksi osa hienoista uusista teknologioista saattaa aiheuttaa uusia ja ehkä välittömiä ympäristöuhkia.

Ydinvoimaa pelätään onnettomuuksien ja jätteiden takia. Onnettomuuksia on tapahtunut ja varmaan tapahtuu jatkossakin, mutta lukemieni arvioiden mukaan haitat ovat lopulta jääneet kohtuullisen pieniksi verrattuna vaikka hiilenpolton aiheuttamiin.

Sitten ovat vielä ne jätteet. Nykytiedon valossa ne kyetään loppusijoittamaan syvälle maan alle riittävän turvallisesti. Suomessa STUK on suhtautunut myönteisesti Posivan käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitustilan rakentamislupahakemukseen, joka tullee hallituksen käsittelyyn melko pian tämän kirjoittamisesta. Suomi on tässä asiassa ihan maailman kärjessä ja tavallaan paalupaikalla. Rakentamisen aikana Posivan tavoitteena on tehdä niin paljon lisää testejä ja analyysejä, että joskus 20-luvun alkuvuosina loppusijoitus voitaisiin aloittaa. Teknologinen ratkaisu jätteille on siis jo näköpiirissä (aloitin itse aihepiirissä vuonna 1987 eli 28 vuotta sitten, jolloin vuosi 2020 oli kaukana tulevaisuudessa).

On olemassa ja kehitteillä teknologioita, joilla jäte voidaan joko kierrättää uudelleen polttoaineeksi tai sitten muuttaa harmittomampaan muotoon (tai tehdä molemmat yhdessä), mutta usein tässäkin on kyse kustannuksista.

Näillä näkymin oma kantani on se, että ydinvoimalla on vielä tulevaisuus ja oma paikkansa ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa, jota ei ehkä hävitä ydinvoimasta luopumalla, mutta jonka voittaminen ilman ydinvoimaa on vaikeampaa ja kalliimpaa. Hintana sitten ne jätteet jälkipolville.

Professori mieltään osoittamassa

Tällaisena ekstroverttinä persoonana olen usein esittänyt kysymyksiä tai vastaväitteitä mitä erilaisemmissa kokouksissa. Aika usein en saa vastausta kysymykseeni tai kommenttiini, vaan sen sijaan annetaan arvio minun hengenlahjoistani: et ymmärrä; et tiedä; et halua ymmärtää, kun olet niin typerä, että kyselet; juuri koskaan arvio ei mene toiseen suuntaan. Olen pitkään suunnitellut vastaavani, että myönnän typeryyteni, tyhmyyteni ja oppimattomuuteni, mutta en haluaisi siitä aihepiiristä julkista keskustelua, vaan vastauksen kysymykseeni. Yleensä en saa vastausta siihen, vaan lisä kommentteja kyvyttömyydestäni.

Osallistuin tiistaina ”Meillä on unelma” – mielenosoitukseen Erkki Tuomiojan Facebook-kutsusta. Olen sen jälkeen lukenut lukemattomia kommentteja siitä kuinka typerää väkeä tuohon tilaisuuteen osallistujat ovat, joten jälleen kerran havaitsen, että itse asian sijaan saamme kommentteja järjenjuoksumme tilasta.

En mennyt siihen tilaisuuteen vastustamaan Olli Immosta tai ketään muutakaan poliitikkoa, vaan vastustamaan rasismin mahdollista hidasta nousua Suomessa ja etenkin puolustamaan monikulttuurista Suomea. Väitän tietäväni sekä Suomen että maailman historiasta huomattavasti enemmän kuin monet tilaisuuteen osallistumistani kritisoivat. Suosittelen lämpimästi lukemaan aluksi vaikkapa Verkottunut ihmiskunta ja Ihmisyys kirjat, joiden jälkeen saattaa ajatella eri tavalla nationalismista ja rasismin tai muun väkivallan syntymekanismeista.

Henkilö voi olla hyvin isänmaallinen olematta nationalisti, jolle ei riitä oman kulttuurin ja kansan pitäminen arvossa, vaan lisäksi muiden kulttuurien ja kansojen pitää olla alemmassa arvossa. Siten luonnollinen nationalistinen vaade on, että sopeutukaa meidän ylivertaiseen kulttuuriimme. Olen saanut tehdä kolme työmatkaa Kiinaan, jossa he hyvin isänmaallisena eivät unohda kertoa oman kulttuurinsa pituutta ja kansansa kokoa. Pitäisikö minun kertoa, että siitä huolimatta me täällä Suomessa tiedämme asiat paremmin, joten tulkaa tänne oppiin - opittiin lukemaan ja kirjoittamaankin ihan muutama vuosisata sitten. En tietenkään hyväksy Kiinan ihmisoikeusrikkomuksia.

j

Ihmisyys-kirjassa kuvataan varsin yksityiskohtaisesti väkivallan syntymekanismi: aluksi tehdään jotain pientä kuten aliarvostetaan jotain ihmisryhmää tai lähetetään vähän pommikoneita myös siviilikohteisiin, ja lopulta päädytään lähettämään ihmisryhmä polttokammioihin tai käyttämään ydinpommeja siviilikohteisiin. Väkivalta alkaa pienestä ja kasvaa vähitellen, ja siksi sen syntyä pitää vastustaa heti alusta, kun vasta aletaan luokitella ihmisryhmiä tai käyttää rajoitetusti sotavoimia.

Täten toivon kommentteja monikulttuurisesta Suomesta, olet sitten puolesta tai vastaan tai jotain muuta mieltä. En kommentteja Helsingin piispan, Erkki Tuomiojan, minun tai muiden mielenosoitukseen osallistuneiden typeryydestä, vaikka siinä perää olisikin. Vaarana on hidas valuminen kohti avointa rasismia ja väkivaltaa, mistä syystä pidetyn mielenosoituksen aihe ei ollut vähäinen.

Voima vai taito?

Ylioppilasvuonnani olin Lohjan srk:n uudella hautausmaalla töissä. Olen monta hautaa täyttänyt ja seissyt arkkujen päällä sitä tehdessäni (ei onnistu muutoin, olen pahoillani). Sain istuttaa myös puita ja siellä on kolme komeaa kuusta komistamassa seuraavana keväänä kuolleen hyvän ystäväni Annen hautaa – harjulla lenkillä käydessä on hyvä edes kerran vuodessa käydä katsomassa kuusten tilanne. Ei ystävää sovi unohtaa vuosienkaan jälkeen sellaisen pikkuseikan takia, että hän sattuu olemaan kuollut. Ja joskus kerron Annesta hiukan lisää.

Siellä töitä tehdessä sain myös seurata hautakivien asennusta joko kokonaan uusien asennusta tai luonnollisista syistä kallellaan olevien tai kokonaan kaatuneiden korjausta. Hautakivi nyt ei näytä useinkaan kovin kummoisen suurelta, mutta kiven ei tarvitse olla kovinkaan iso ollakseen meille ihmisille painava. Näin kaksi tapaa toimia tai ainakin muistan vain kaksi:

1. Kaksi vahvaa (siis todella vahvaa) liikutteli niitä kahdestaan
2. Yksi nääntyneen näköinen vanha pieni mies liikutteli niitä yksikseen

Jos oikein muistan, niin kiven liikuttelu kahden miehen voimin vaikutti kovin vaikealta ja kivuliaalta, kun tuo vanha mies puolestaan siirteli kiviä kuin ne olisivat olleet puolillaan olevia 50 litran vesisaaveja.

Sama asia on tullut monta kertaa elämässä vastaan, kun olen tavannut erittäin kyvykkäitä ihmisiä, jotka omiin voimiinsa luottaen ovat tehneet työtään, joka on voinut olla vaikkapa vaativien tietokonealgoritmien tekoa. Ongelma kuin ongelma niin siihen on käytetty tuota omaa huippuosaamista (voimaa), vaikka saman homman olisi usein voinut tehdä jollain kiertotiellä tai joskus jättää kokonaan tekemättä, kun samaan vaikutukseen olisi päässyt ratkaisemalla jonkun kokonaan toisen ongelman. Tuosta on tullut usein mieleen se vanhan kivenpyörittäjä, joka osasi käyttää vain sen verran voimaa kuin kiven liikuttamiseen tarvittiin, koska hän ymmärsi miten kivi liikkuu helpoiten, vaikkei ehkä sitten kuljekaan ihan suorinta reittiä. Eihän hänellä olisi edes sitä voimaa ollut kiven liikuttamiseen pakolla.

Olkoon tämä lohdutuksena meille kaikille, joille ei ole suotu suuria voimia ja kykyjä. Asioita voi edistää ja ongelmia ratkoja muutoinkin kuin ihan suoraviivaisella voiman käytöllä. Veljeni lapualaisella voimamiesapella oli toki tapana sanoa, että ”jollei se mene voimalla, niin minä suutun”.

Sanaton ajattelu

Minulla on koira, kultainnoutaja Nefer, joka autuaan tietämättömänä kaikenlaisista eläinpsykologien hömpistä ajattelee – selkeästi ja paljon. Mutta mitenkäs se ajattelee, kun sillä ei luultavasti ole sanoja? Vai onko sillä kumminkin?

Blogissani pihakivistä kerron fyysiestä työnteosta, jota ajattelu kumminkin ohjaa, ja tätä viimeistä kiveä kaivaessani tajusin ajattelevani ilman sanoja tai oikeastaan vaan väänsin milloin sieltä ja milloin tuolta, ja välillä viskoin maata alle. Tärkeä havainto siksi, että aina yrittäessäni pohtia Neferin ajattelua alan käyttää sanoja, enkä pääse niistä millään irti – ainakaan juuri siinä tilanteessa. Havaitsin toki siinä tehdessäni, että parempi on välillä käyttää sanoja, kun esimerkiksi sanoilla tulee heti mieleen, että kiveä kannattaa vivuta etenkin siltä puolelta missä se on alempana.

Suuresti arvostamani psykologi ja taloustieteen nobelisti Daniel Kahneman kuvaa kirjassaan Nopea ja hidas ajattelu ajattelu hienosti näitä kahta järjestelmää:

1. Nopea sanaton ajattelu, joka käyttää aivojemme täyden kapasiteetin ja ihan kivuttomasti, ja vastaa vaikeisiinkin kysymyksiin lähes välittömästi, tosin vastaus on vastaus johonkin toiseen ja yleensä helpompaan kysymykseen.
2. Hidas sanallinen ajattelu, jota suuresti hidastaa sanojen (abstraktien käsitteiden) käyttäminen ja joka usein rassaa varsin kovasti aivoja, jonka takia sitä usein vältämme. Hidas ajattelu tosin yleensä vastaa paremmin vaikeisiin kysymyksiin ja sen avulla voi välttää monta nopean ajattelun sudenkuoppaa.

Nefer lienee siis varsin hyvä nopean ajattelun käyttäjä, vaikka onkin koira. Mutta osaan itsekin kaivaa kiveä maasta ilman sanoja, joiden käyttö toki mitä ilmeisemmin nopeuttaa hanketta.

Nefer on eri mieltä ulosmenemisestä ja jo ihan ihan pienenä.

Pihakivien esiin kaivaminen

Kaivoin tänään suurehkon kiven ylös pihastani: aikaa siihen meni pari tuntia ja kivi on niin suuri, että sen liikuttelu lienee vaikeaa. Miksi siis tein näin?

Ensimmäinen vastaus voisi olla, että koska kivi oli sentään sen verran pieni, että kykenin sen vääntämään nurmikolle ilman suurta loukkaantumis- tai muuta riskiä. Oikein ison kiven tai kannon kanssa joutuu käyttämään voimaa ja kaikenlaisia kikkoja, joista osa ei aina ole niin kovin onnistuneita: tänään kaaduin vain kerran, kun kangen ote kivestä lipesi.

Toinen vastaus voisi olla historiassa, koska lapsuuden kotini pihassa kaivettiin ylös kivi, jota pidin aika kauniina ja sen päällä istuminenkin sujui hyvin (kaikkien kivien muoto ei suosi istumista). Mukavan muiston jättänyttä asiaa on mukava toistaa tai yrittää mielessään palata menneeseen ”onnelliseen maailmaan”.

Kolmas vastaus voisi olla se, että olen käyttänyt kiviä pihani ”koristamiseen” ja työntänyt niitä pitkin pihaa uusiin paikkoihin. Kaikki kivet eivät kumminkaan ole kovin sopivia pihan kaunistamiseen, mutta tämä uusin tuntuu siltä.

Neljäs kohta voisi liittyä työntekoon ilman sanallista ajattelua, mutta käsittelen sitä seuraavassa blogissani.

Taidemaalaus A - taiteen olemuksesta

Aloittelin taidemaalausta kesällä 2012, vaikka olin saanut perusvarusteet joululahjaksi puolta vuotta aiemmin. Luulin tekemistä teknisesti vaativammaksi. Olihan se aluksi vaikeaa ymmärtää värien sekoittamista ja tuskailin monta kertaa, kun yritin jatkaa jotain taulua päivän parin päästä. Tavallaan helpointa oli maalata taulu kerralla kuntoon. Enkä vieläkään ole lähellekään tarpeeksi tutkinut väri- ja perspektiivioppia, kun ei siihen vaan tunnu olevan aikaa.

Minulle kumminkin suositeltiin Hiidenopiston taidemaalaus A:ta Matti Kurjen opetuksessa. Ilmoittauduin siis, enkä kummemmin murehtinut sitä, että muut olivat maalanneet pitkään, vuosikymmeniä, ja olivat teknisesti paljon edellä. Matti Kurki ei kuitenkaan ole ollut läheskään niin kiinnostunut tekniikasta kuin tauluista itsestään kokonaisuuksina, ihmisen sisimmän ilmaisijana, maalille piirtyneistä tunteista joita edes tiennyt olevan ennen maalaamista ja muusta voisiko sanoa ”henkisemmästä”.

Aiheemme ovat olleet tavallaan yksinkertaisia, muttei helppoja: sieni, satu, runo, ruska, Eino Leinon runo, tai koti, uskonto ja isänmaa. Tavoitteena ei ole ollut maalata valokuvasta taulua, vaikka valokuva on saanut olla lähtökohta; ei maalata ruusuja tai muuta helppoa tai myyvää. Tehtävä on ollut siirtää oma mieli kaikkine piilotettuine ja julkisine tunteineen taululle, joka parhaassa tapauksessa vie tunteen tai sen osan mennessään ja vapauttaa ajattelemaan jotain uutta.

Kaikki tämä kerrassaan hienossa seurassa ja mahtavassa opetuksessa, jota nyt uhkaa lopettaminen.

Aihekokonaisuudesta koti, uskonto, isänmaa ohessa viitteellinen kuva aiheesta uskonto, maalasin syksyllä 2013

Taidemaalaus A - Matti Kurki

Aloitin oman taidemaalauksen opiskeluni Hiidenopistossa, Taidemaalaus A kurssilla, jota Matti Kurki on vetänyt noin 15 vuotta, syksyllä 2012. Hiidenopisto haluaisi nyt lopettaa vanhojen (yli 68 vuotiaiden opetustyön). Lupasin tänään kevään viimeisellä tunnilla laatia vetoomuksen päätöksen perumisesta. Tästäpä siis alkaa varsinainen teksti:

VETOOMUS

Hiidenopiston tulisi sallia vanhojenkin opettajien käyttö – etenkin, kun kyse on opetuksen jatkuvuudesta ja laadusta.

Taidemaalaus A ei ole eikä ole ollut kuten mikä tahansa opintokurssi, joka käydään kerran ja opit on siinä. Päinvastoin kyse on pitkästä historiasta, ihmisyhteisöstä ja sen yhteisön toimintaa ohjaavasta opettajasta Matti Kurjesta. Ilman vakituista opettajaa ryhmällä ei ole sellaista jatkuvuutta, jota vaaditaan hyvään taiteelliseen ilmaisuun pyrittäessä – kohti jotain suurempaa, ettei jopa henkisempään, kuin pelkkä teknisesti taitava maalaus. Matti Kurki on kyennyt hyödyntämään omaa erikoisosaamistaan ajaessaan ryhmäänsä kerta kerralta parempiin suorituksiin, joihin on voinut tutustua vuosittaisessa kevätnäyttelyssä. Taidemaalaus A:ssa on vahva yhteishenki sellaisella myönteisellä tavalla, joka mahdollistaa myös uusien oppilaiden mukaantulon. Opettaja on kyennyt antamaan raskastakin kritiikkiä, jota on kyetty prosessoimaan ryhmän hyvän yhteishengen avulla.

Jos Matti Kurki ei voi opettajana voi enää syksyllä 2015 jatkaa, niin siitä saatava hyöty lienee varsin pieni, mutta suuri tappio on jo vuosikymmeniä toimineen tiiviin taidemaalausryhmän varsin luultava loppuminen - oppilaiden puutteessa.