Sanaton ajattelu

Minulla on koira, kultainnoutaja Nefer, joka autuaan tietämättömänä kaikenlaisista eläinpsykologien hömpistä ajattelee – selkeästi ja paljon. Mutta mitenkäs se ajattelee, kun sillä ei luultavasti ole sanoja? Vai onko sillä kumminkin?

Blogissani pihakivistä kerron fyysiestä työnteosta, jota ajattelu kumminkin ohjaa, ja tätä viimeistä kiveä kaivaessani tajusin ajattelevani ilman sanoja tai oikeastaan vaan väänsin milloin sieltä ja milloin tuolta, ja välillä viskoin maata alle. Tärkeä havainto siksi, että aina yrittäessäni pohtia Neferin ajattelua alan käyttää sanoja, enkä pääse niistä millään irti – ainakaan juuri siinä tilanteessa. Havaitsin toki siinä tehdessäni, että parempi on välillä käyttää sanoja, kun esimerkiksi sanoilla tulee heti mieleen, että kiveä kannattaa vivuta etenkin siltä puolelta missä se on alempana.

Suuresti arvostamani psykologi ja taloustieteen nobelisti Daniel Kahneman kuvaa kirjassaan Nopea ja hidas ajattelu ajattelu hienosti näitä kahta järjestelmää:

1. Nopea sanaton ajattelu, joka käyttää aivojemme täyden kapasiteetin ja ihan kivuttomasti, ja vastaa vaikeisiinkin kysymyksiin lähes välittömästi, tosin vastaus on vastaus johonkin toiseen ja yleensä helpompaan kysymykseen.
2. Hidas sanallinen ajattelu, jota suuresti hidastaa sanojen (abstraktien käsitteiden) käyttäminen ja joka usein rassaa varsin kovasti aivoja, jonka takia sitä usein vältämme. Hidas ajattelu tosin yleensä vastaa paremmin vaikeisiin kysymyksiin ja sen avulla voi välttää monta nopean ajattelun sudenkuoppaa.

Nefer lienee siis varsin hyvä nopean ajattelun käyttäjä, vaikka onkin koira. Mutta osaan itsekin kaivaa kiveä maasta ilman sanoja, joiden käyttö toki mitä ilmeisemmin nopeuttaa hanketta.

Nefer on eri mieltä ulosmenemisestä ja jo ihan ihan pienenä.