Tiede on meidän kielellämme kaikkea yliopistossa opetettavaa
kuten kemiaa, filosofiaa, geologiaa, lingvistiikkaa, fysiikkaa ja anatomiaa,
mutta joidenkin mielestä siihen ei kuulu matematiikka ja logiikka, vaikka niitä
monessa yliopistossa opetetaan. Uskonnot ja aatteet eivät ole tiedettä, kuten
eivät taiteetkaan, mutta tiede yrittää niitä kaikkea hallita. Joillain muilla
kielillä tiede (science) on vain luonnontiedettä. Siis tiede, taide ja aatteet,
joita tuo ensimmäinen haluaa, jos ei hallita, niin palauttaa atomien,
elektronien, kvarkkien ja lopulta aika-avaruuden luovien kvanttioperaattoreiden
avulla ymmärrettäväksi.
Olen fyysikko ja nuorena opiskelin teoreettista fysiikkaa,
ja kun ihmistä usein jäävät vaivaamaan nuorena kesken jääneet, niin luen joskus
(yleensä iltaisin ja öisin, ei kovin usein työaikana) kvanttigravitaation
perusoppikirjoja alan tutkijoille. Vaikeaa niistä on enää kunnon ymmärrystä
saada, kun ajattelusta suurin osa kuluu rahan hakemiseen ja sen käytöstä
raportoimiseen – siinä välissä on nuoria lahjakkaita ihmisiä tekemässä. Nuorena
uskoin lujasti, että fysiikan lakeihin on kätketty, jokin minulta vielä salaan
jäänyt, tarkoitus. En enää usko niin, mutten haluaa vanhasta rakkaudesta
luopuakaan.
Yritän tehdä taidetta, maalata ja kirjoittaa tätä blogia
niin, että ainakin omasta mielestäni jotkut sanat olisivat hyvässä
järjestyksessä. Osallistuin luonnontieteen ja teologian väliseen keskusteluun,
ja olen oppinut siitä tavattomasti. Uusin kysymys on tieteen ja taiteen suhde.
Pitääkö siitä edes keskustella? Taide ja aatteet ovat aina eläneet yhdessä.
Tiede hamuaa meistä otettaan ja tarttuu arkiseen elämäämme
monin kourin ledivaloineen ja taloustieteen vaatimuksineen. Elämämme hienoimmat
asiat ovat kumminkin usein enemmän aatteiden ja taiteen puolella kuin tieteen.
Miten osaisimme elää kaiken tämän kanssa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti