Sain tänään otettua käyttöön uuden tietokoneen mallinnustiimillemme. Eihän se mitään ole verrattuna meidän uuteen
laskentaklusteriimme (11 noodia, joissa kussakin muistia 128 GB ja ytimiä 20),
mutta tässä Windows 8.1 koneessa on 20 ydintä ja 256 GB muistia, joten COMSOLin pitäisi
siitä juoheasti pyöriä ja niinpä tuo näyttää tekevän.
Aloitin tietokoneurani (HP:n laskimia lukuun ottamatta)
Commodore 64 koneella, jonka nimestäkin ymmärtää siinä olevan muistia 64 kB eli
uudessa on vaatimattomat 4 000 000 kertaa suurempi muisti. Vuosi taisi olla silloin
1985, mutta sitä en muista varmuudella. Kellotaajuus C64:n yhdessä prosessorissa
oli hiukan vajaa 1 MHz, kun tämä uusi mylly kellottaa melkein 3 GHz niillä 20
ytimellään. Nopeusero taajuuden suhteen siis luokkaa 60 000, mutta bittejä on nyt 64 ja C64:ssä 8, ja tietenkin nykyisin on jos jonkinlaista, koska muistien nopeus ei ole kasvanut yhtä jalkaa muistin koon kanssa.
Tein C64:llä
myös tieteellistä työtä ja muun muassa laskin sillä tulokset teoreettisen
fysiikan pro gadu työn analyyttiseen malliin. Kuvat piti tehdä käsin
millimetripaperille, ja myöhemmin kävi ilmi, että käsin piirtäminen on huono
asia, koska silmän ja käden yhdistelmä tahtoo siirtää tuloksia hiukan (siis
vain hiukan, mutta kumminkin) johonkin (toivottuun) suuntaan. Harjoittelin sillä myös konekielistä ohjelmointia ilman assembleria, joten en oppinut ohjelmoimaan, mutta opin ymmärtämään prosessorin toimintaperiaatteen kaikkine suorine ja epäsuorine muistihakuineen (mistä osoittteesta pitää hakea datan osoite jne.).
Vuonna 1989 sain tavallaan palkkiona mikroverkon
asentamisesta (käytettiin mm. valokaapeliyhteyksiä) Toshiba T5200 koneen,
jonka kellotaajuus oli jo 20 MHz ja muistia vakiona 2 MB ja laajennettavissa
8:aan, mikä ei kuitenkaan sitä lopulta yrittäessäni onnistunut. Tuo verkkokäyttöinen,
mutta kannettava (8,5 kg menee olalla, vaikka olisi nuttu tai t-paita nurin,
kuten kerran linja-autopysäkillä huomasin olevan) kone palveli minua töissä
viisi vuotta ja sillä tein kaiken väitöskirjaan tarvittavan monen muun asian lisäksi; kannoin sen kotiin lähes joka päivä. Sen hinta oli 38 000
tuon aikaista markkaa, joka inflaatiokorjattuna on reilu 10 000 euroa eli kutakuinkin
samanhintainen kuin tuo meidän uusi koneemme. Vuonna 1989 ajelin kaksi vuotta
vanhalla Fiat Unolla, jonka hinta oli vaihtaessamme sen Fiat Tipoon kesällä
samaa luokkaa T5200:n kanssa; Fiat
Punton vuosimallin 2012 saa nytkin tuon tietokoneen hinnalla, jossa ei siis ole
arvonlisä- eikä autoveroa, jotka Puntoa rasittavat.
Millaisia tietokoneita mahdetaankaan tehdä 25 tai 30 vuoden
kuluttua? Muistiin tuntuu tulevan noin bitti lisää vuodessa: uuden
laskentakoneemmee muistin osoittaminen vaatii 38 bittiä, kun C64 tarvitsi 16,
joten 64 bitin muistiavaruus alkaa silloin olla loppuun kaluttu.
Vuonna 1988 olin Risto Linturin pitämällä kymmenen päivän
mikrotukikurssilla, jos hän muun muassa pohti sitä mihin 32 bittisen systeemin
kahden gigatavun muistiavaruutta voisi tarvita (tarkalle lukijalle tiedoksi se,
että Intelin systeemeissä yksi bitti varattiin kuvaamaan prosessorin tilaa,
muuten olisi ollut käytössä 4 gigatavua): vaikkapa pitämään tallessa
perustiedot kaikista englantilaisista viranomaisen tietokoneen muistissa tai
ainakin osoite kovalevyllä tms. Nyt tiedämme, että tuota muistia tarvitaan
vaikkapa tekstinkäsittelyyn, kuten juuri nyt teen. Tuolla 64 bitin tavalla
muistiavaruus on siten 16 miljardia gigatavua, joten siihen mahtuisi vaikkapa
kaikkien nyt elävien ihmisten elämästä kuukausittain otettu valokuva. Yhden
ihmisen elämän videofilmi kymmenellä videokameralla hd-tasoisena kuvattuna mahtuisi
helpolla tuollaisen koneen ram-muistiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti