EU: tutkijan kukkaro ja verkosto

Osallistuin ensimmäisen kerran EU:n tutkimusprojektiin vuonna 1990, tai olin osallistunut jo aikaisemminkin, mutta silloin matkustin ensimmäiseen tutkijatapaamiseen. Olet oikeassa, Suomi ei ollut tuolloin EU:n jäsen, mutta ydinjätetutkimuksiin osallistuttiin erillisellä sopimuksella. Ne olivat mukavia kokouksia ja tapaan edelleen kokouksiin osallistuneita tutkijoita. Silloin tuotiin kokonaan uutta osaamista Suomeen ja luotiin verkostot eurooppalaiseen tutkimukseen. Hienoa aikaa, kun Euroopan valtaukseen lähdettiin DC9:n kyydissä. (Nuoremmille lukijoille tiedoksi, että kyse on Finnairin silloin käyttämästä lentokoneesta, jota lentäjä joutui ihan oikeasti lentämään.) Yhdelläkin Lontoon reissulla kyytiin nousi pääministeri Esko Aho, jonka seuralainen Olli Rehn joutui jonottamaan matkalaukkuaan meidän muiden seurassa normaalilta hihnalta, jolla Eskoa ei näkynyt.

Kun sitten päästiin oikein kunnolla EU-projekteja hakemaan, niin minun hankkeeni ei menestynytkään, koska koordinaattoriehdokas vaihtoi työpaikkaansa liian usein, tai näin ainakin kerrottiin. Vaihdoin alani ympäristötekniikkaan, lennot kotimaan potkurikoneisiin ja lentoseuraksi tulin ainakin kerran ortodoksipiispa. Oli meillä EU-projektejakin, mutta kotimaan hankkeetkin olivat tärkeitä.

Vuosia on kulunut, EU-hankkeita aloitettu ja lopetettu, ja nyt on jälleen uusi kierros edessä: Horizon 2020. Ensi viikolla menen Saksaan suunnittelemaan yhtä hanketta ja muitakin on suunnitteilla. EU on juuri nyt todella tärkeä mahdollisuus suomalaisen tutkimuksen rahoittamisessa, kun kotimaassa sekä julkinen että yksityinen rahoitus ovat pienenemässä.

Tutkijan kannalta EU on ollut, on ja varmaan tulee olemaankin hyvä instituutio.