Lapsena opin juomaan Liptonin mustaa teetä, joka oli niin karvasta, että vain runsas sokeri teki siitä juotavaa. Teemerkit vaihtuivat myöhemmin, mutta sokeri pysyi. Silloin tällöin maistoin vihreää teetä, lähinnä itämaisissa ruokaloissa. Koko vihreän teen juonti tuntui hienostelulta.
Sitten kävin Shanghaissa syksyllä 2013 ja ostin lentokentältä vihreää teetä. Kun en heti löytänyt, niin ystävällinen myyjä löi käteen pienen rasian, joka oli vain puolillaan täynnä. Hinta oli luokkaa 70 euroa, joten en olisi niin kallista teetä ostanut, mutta kun kerran suostuin neuvottavaksi, niin pakko se oli ottaa.
Jaoin kotona teen kolmeen osaan; ensimmäinen tyttärelleni, joka pitää vihreästä teestä, toinen ystävälleni, joka voi juoda lähinnä vain vihreää teetä ja punaviiniä (vettä tietenkin, mutta senkin mielellään lämpimänä), ja kolmannen jätin kotiin.
Innostuin asiasta ja ostin kaupasta lisää vihreää teetä ja nyt juon sitä useimpina iltoina, punaviinin lisäksi, mutta pelkkää vettä harvemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti