Ilmastosyntejäni ovat liian iso asunto ja liian pitkä työmatka,
jotka kytkeytyvät toisiinsa; yksi synti johtaa toiseen. Lisäksi syön ehkä
liikaa lihaa, mutta urheilu vaatii osansa.
Olen töissä Otaniemessä, Espoossa, koska oman alan
työpaikkoja ei asuinpaikallani Lohjalla vaan ole. Miksi sitten asun Lohjalla?
Tarina on pitkä ja alkaa vuodesta 1925, jolloin isovanhempani muuttivat
Lohjalle, jossa olen itsekin käytännössä koko ikäni asunut. Mahdollista olisi
ollut muuttaa opiskelun alkaessa Helsinkiin, mutta kun siellä pystyi käymään
linja-autollakin. Päivät olivat usein pitkiä eli aamukuudelta ylös, jotta ehti
bussiin, jolla pääsi klo kahdeksan luennoille, ja nuoruuden innossa opinnot jatkuivat
usein klo kahteen (yöllä). Tai sitten menin vasta klo 10.10 bussilla Helsinkiin
ja tulin iltapäivällä kotiin.
Perhettä perustaessa oli muutama hyvä syy jäädä Lohjalle, ja
ne liittyivät tavalla tai toisella rahaan. Vuonna 1987 aloitin täysin
säännöllisen työssäkäynnin Otaniemessä ja aika paljon linja-autolla, mutta kun
ilmastopirulle antaa pikkusormen, niin se vie koko käden: vuonna 1996 muutimme
isoon omakotitaloon ja vuodesta 1998 lähtien olen kulkenut autolla töihin:
kaiken kaikkiaan autolla ajoa on kertynyt 1,2 miljoonaa kilometriä.
Siinä synnit ja nyt parannuksen teosta: Parasta olisi
tietenkin muuttaa työn viereen, mutta siihen omat esteensä, joista osa edelleen
taloudellisia, joten pienempää parannuksentekoa.
Öljylämmityskattila vaihdettiin uuteen ja paljon paremman
hyötysuhteen kattilaan vuonna 2003 ja poltin jo kolme vuotta aiemmin.
Käytännössä kaikki valaisimet ovat energiansäästömallia ja osa ledejä.
Jättti-iso jääkaappi-pakastin vaihtui kymmenen vuotta sitten uuteen vähän
kuluttavaan, kuten myös uuni ja muutama vuosi sitten hankin induktiotason.
Autoni on iso, mutta kohtuullisen vähän kuluttava, mutta ei
vieläkään hybridi (raha jälleen kerran), mutta sellainen on suunnitteilla.
Uusiessani auton vuonna 2009 asetin tavoitteeksi vähentää ajokilometrejä 10 %
ja siinä olen onnistunut (lisäksi uusi isompi auto kuluttaa 5 % vähemmän kuin
vanha pienempi).
En tee etelänmatkoja, mutta lennän toki silloin tällöin
vapaa-ajallakin ja pahimmillaan aina Australiaan asti.
Uskon kasvihuoneilmiön olevan totta ja lupaan jatkaa parannuksen tiellä, jolla onkin vielä paljon tehtävää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti